maanantai 28. joulukuuta 2015

Viininpunaiset housut ja palohälytys


Takki Cubus, neule *Vila, housut H&M, Kengät *Ecco, laukku Marc By Marc Jacobs

Ensimmäisenä paikalle saapui palopäällikkö henkilöautollaan. Aivan tuotapikaa kaksi tikasautoa kurvasi kulmantakaa pillit päällä. En oikein tiennyt mihin mennä. Ostoskeskukselle johtavat ovet pysyivät lukittuina, mutta autokaistaa pitkin olisi mahdollista luikahtaa ulos, huomasin kun tiirailin kauppakeskuksen autohallista pakosuuntaa. Palohälyttimien ulina sattui korviin. 

- Sortuukohan tämä, joku mietti. 

Kauppakeskus Goodman pysyi pystyssä, eikä palanut poroksikaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että hetkeksi huoli nousi pintaan. Ehdin jopa pohtia minkälainen vakuutus autossamme on, jos se olisi jäänyt palavaan tai sortuvaan autohalliin. Minä ja muut ihmiset olimme tässä vaiheessa jo rakennuksen ulkopuolella. 

Päätin vihdoinkin hankkia vedenkestävät vaelluskengät, Korkea aika, varsinkin kun on kaksi isoa koiraa lenkitettävänään - säällä kuin säällä. Goodmanin eilisen palohälyytyksen vuoksi pakenimme naapurikauppaan. Sieltä ne löytyivät. Jalkaani täydellisesti sopivat vaelluskengät pääsivät eilen heti koekäyttöön. Niillä oli ilo rymytä koirien kanssa metsässä ja jäätyneellä pellolla. 

Ostin alennusmyynneistä myös neuletakin. Ja bleiserin. Puoleen hintaan, tietty. Jokos sinä kävit alennusmyynneissä?


*Saatu blogin kautta

9 kommenttia:

  1. Kävin, etsimässä imetykseen sopivaa pyjamaa. :D Löysinkin -50% alessa olleen Desigualin pyjaman. Oikein hyvää uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, kiva kun löysit omannäköisen :)

      Poista
  2. Minä menen tänään katsastamaan vain nopsaan Pirkkalan Veskan alennusmyynnit - valmiiksi jo hieman jänskättää kuinka paljon ihmisiä on liikenteessä... Olen myös alkanut enemmän tilaamaan netistä vaatteita alemyynnin aikaan, koska ihmispaljoudet saavat itselläni kauhean ahdistuksen nousemaan pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu itsellä. Ruuhkat ahdistaa. Siksi mentiin jo heti kun kauppa aukesi. Pääsi pois jo sitten kun tuli ruuhkaa :D

      Poista
  3. Tuttavani oli ajanut eilen Tiiriössä kolarin. Onkohan ihmisillä joku paniikki päällä, kun alet alkoi? Itse pysyttelen pois kaupoista koko välipäivät. Ahdistaa se kiire ja hösäys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kurja juttu. Toivottavasti ei sattunut pahemmin!

      Kyllä se taitaa niin olla, että ihmisiä alennusmyynnit kiinnostaa ja se saa massat liikkeelle.

      Poista
  4. Meillä on usein töissä palohältyksiä. Harvoin me enää lähdetään ulos, kun ne on aina olleet aiemminkin turhia. Jotenkin tuntuu siltä, että ne on menettäneet merkityksensä. Monesti ollaan puhuttu, että mitä jos jonain päivänä oikeasti sattuukin jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outs. Toisaalta, ymmärrän. Niin meilläkin. Eipä tuu kyllä juuri reagoitua.

      Poista
  5. Omg, en edes kehtaa sanoa millaista tuhoa oon tehnyt aleissa... :'D Tota joo, klikkailtu ja osteltu on, mutta onneksi yhdet kengät ja yksi hattu ainakin lähtevät takaisin, puuh. ;) Ja hei, onkohan noi sellaiste perstarkuttomat pökät, itse kun just tänään nappasin sellaiset 7 eurolla mukaan Henksulta? :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!