maanantai 31. elokuuta 2015

Jospa lopettaisinkin ehkäisypillereiden käytön

Tämän vuoden keväällä alkoi hurja sokerista vierottautuminen. Pänttäsin aiheesta tietoa monen opuksen verran, ja niinhän sitä sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Pelkän valkoisen sokerin karttamisen lisäksi olen alkanut kiinnittää huomiota kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin paljon aiempaa enemmän. Olen miettinyt myös muovin vaaroja, lisäaineista johtuvia ongelmia ja niin edelleen. Hormonihommatkin ovat mielen päällä. Tämän postauksen aiheena onkin nyt sitten ehkäisypillerit. Oikeastaan niiden käytön lopettaminen.

Olin vain 14 vuotias kun aloitin hormonaalisen ehkäisyn käytön. Popsin desogestreeliä ja etinyyliestradiolia sisältäviä pikkuisia pillereitä vuosien ajan. Persoonani kasvoi ja kehittyi näiden vaikutuksen alaisena.

Päälle kaksikymppisenä lopetin e-pillereiden käytön. Olin sinkku, joten ehkäisyyn pillerit eivät olleet paras vaihtoehto, ja koin myös etten halua syödä hormoneja päivittäin. Silloin en pohtinut asiaa kuitenkaan sen syvällisemmin. Huomasin kaksi asiaa aikana, jolloin en käyttänyt ehkäisypillereitä. Kasvojeni iho muuttui huonoksi. Iholle nousi valtavasti kipeitä finnejä, jotka eivät rauhoittuneet kosmetologikäyntien, antibioottien tai muidenkaan hoitojen vaikutuksesta. Lisäksi halusin. Kyllä. Ihan rehellisesti, sitä itseään.


Noin vuoden päivät ehdin viettää pilleritöntä elämää - kasvot kipeinä, seksi mielessä. Sitten aloitin parisuhteen, ja pillereiden aloitus tuntui taas luontevalta ehkäisykeinolta. Lisäksi olin niin kyllästynyt finniongelmaani, että en enään kertakaikkiaan löytänyt muuta vaihtoehtoa.

Päivittäiset pillerit astuivat taas kuvaan, mutta ikävien sivuvaikutusten vuoksi merkkiä vaihdettiin. Olin kiukkuinen kuin ampiainen, ja mielialat vaihtelivat vuoristoradan lailla. En tiennyt aina itsekkään, mikä se fiilis lopulta oli. Ja kuten arvata saattaa, ei se seksikään mielessä pyörinyt.

Nyt viime vuodet olen napostellut estradiolivaleraattia ja dienogestiä sisältäviä yhdistelmäpillereitä. Olin aluksi niihin tyytyväinen. Kuukautiset jäivät melkein kokonaan pois, kipuja ei ollut lainkaan ja ihon kunto parani. Mielikään ei myllertänyt siinä määrin kuin ennen, mutta libido, noh, ei mainittavaa...

Viime kuukausien aikana olen pohtinut hormonien käyttöä, ja kokenut sen ikävämmäksi kuin ennen. Kirjoitin muovin haitoista tovi sitten, ja sivusin jutussa myös xenoestrogeenejä jotka imitoivat estrogeenejä, lisäten mm. syöpien riskiä. Lisäksi e-pillereiden on tutkittu kuormittavan ympäristöä, koska ne eivät hajoa täysin jätevedenpuhdistamolla. Lue esimerkiksi tämä(klik) juttu. Hormonaalisilla ehkäisyvalmisteilla on mielestäni tällä hetkellä niin ikäviä sivuvaikutuksia, että mietin muutama kuukausi  takaperin niiden käytön lopettamista.

Kivuliaat kuukautiset sekä akne kuitenkin pelottivat siinä määrin, etten uskaltanut tehdä päätöstä. Sitten alkoi ongelmat. Kuukautiset tulivat takaisin, ja oikein ryminällä. Milloin vain, runsaina ja kivuliaina, jopa kaksi kertaa kuussa. Ainoaksi ehkäisypillereitä puoltavaksi ominaisuudeksi jäi ihon kunto. Ja nyt kun ruokavalioni on pääpiirteittein siistitty, päätin ottaa riskin. Testataan nyt sitten minkälaista se pilleritön elämä olisi.

Tänään on ensimmäinen päivä. Tietenkään eroa ei huomaa fyyisesti millään tavalla, mutta täytyy sanoa että hiukan jännittää. Päätös tuntuu oikealta. Samalla tavalla kuin pitkien hiusten pätkäisy keväällä tuntui - enkä ole päivääkään katunut.

Katsotaan miten naisen käy. Raporttia aiheesta lienee luvassa. Onko siellä joku muu, joka on samankaltaisen vaiheen edessä? Olisi kiva kuulla kokemuksia tai ajatuksia aiheesta.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tummanvihreä tunika

Silloin kun olin teini, camokuosi oli pinnalla ja ajankohtainen. Muistan, että käytin erittäin coolia maastokuvioitua t-paitaa, jonka materiaali oli jotain todella hiostavaa. Mutta sehän nyt oli sivuseikka. Pääasia oli, että pusero oli hieno. Noista cooleista ajoista on enään muisto vain. Pusero on hävtetty, ja eikä ihminenkään ole sama. Onneksi, täytyy sanoa. En ollut teininä kovinkaan fiksusti käyttäytyvä, vaan enemmänkin sellainen joka äidin painajainen.

Pikkulinnut lauloivat, että camokuosi yrittää taas päästä muotikartalle. Ei siinä, tervetuloa vain, ei minulla mitään traumoja ole, vaikka ysärivibat siitä saankin. Mieleen tulee väistämättä myös Captain Jack! ...toimii muuten pyörälenkillä edelleen.

Pidin kirppispöytää jokin aika sitten, ja tein yhden löydön itsekin. Tummanvihreä tunika odotteli minua rekillä, ja lähti sovittamatta mukaan. Käyttöön se pääsi perjantaina, kun vierailin Hämeenlinan Taiteiden yössä (kuvasta kiitos Niinalle). Kevyt vaatekappale päätynee mukaan myös tammikuiselle aurinkomatkalle. En olekkaan muuten vielä paljastanut kohdetta, vaikka liput ovat odotelleet takataskussa jo pari kuukautta! No, ehkä kirjoitan aiheesta postauksen...


Mutta nyt, ryhdyn valmistamaan aamupalaa ja lähden päiväksi töihin. Rentoa sunnuntaita, jos saat nautiskella siitä kotosalla. Meille muille, hyvää työpäivää!

Ansku

P.s: Löydät minut myös Snapchatista nimellä peaceandstyle.

perjantai 28. elokuuta 2015

Hämeenlinnan taiteiden yö ja menovinkki lauantaille

Saiskos olla menovinkkiä huomiselle? Jos sinua sattuu kiinnostamaan kenkien valmistus ja mahdollisuus päästä hypistelemään - myös ostamaan niitä, sekä kauniita laukkuja, koruja ja muita ihanuuksia, ota lauantaina suunnaksi Hämeenlinnan Wetterhoffin talo. Muotoilija Sanna Niskasen Cobblerina ja Jenni Saksa Design avaavat työhuoneensa ovet kahden päivän Design-putiikiksi. Pop up Design-putiikissa on myynnissä koruja, laukkuja ja kukkaroita, ja kirsikkana kakun päällä: pääset tapaamaan ihastuttavat suunnittelijat!

Me kävimme Niinan kanssa tutustumassa Sannan ja Jennin kädentaitojen tuotoksiin, ja ihastelimme samalla mustavalkoisia herrainkenkiä, joista valmistuu kovaa vauhtia Niinalle uudet jalkineet. Hyvänen aika miten pehmoista nahkaa, ta tarkkaa työtä! Sunnittelijalla itsellään oli jalassaan niin minun näköiseni popot, että pakkohan niistäkin oli kuva ottaa muistoksi. Ehkä seuraavalla ulkomaanreissulla ostan kankaan, ja vien sen Sannalle, kenkientekoa ajatellen. Noin viisikymmentä tuntia se kuulemma veisi. Se kenkien valmistus. Hintaa en tullut kysyneeksi.


Jenni Saksa valmistaa laserleikkaustekniikalla upeita koruja, vieläpä kohtuuhintaan. Tiedän sen, koska ostin nuo alla olevat oranssit pisarakorvakorut. Aivan ihanat! Saksan erikoisuus on näyttävät, decolteekorut, joilla saa varmasti uutta ilmettä vaikkapa olkaimettomaan iltapukuun tai yksinkertaiseen t-paitaan.


29.8 pääset siis vielä katsomaan ja ostamaan näiden taitavien mimmien aarteita Wetterhoffilla klo 10-15 välisenä aikana. Tänään Wetterhoffin talo piti sisällään kaikenlaista muutakin jännää, Taiteiden yö kun oli. Tutustimme mm. söpöön Ihana-askartelulehteen, kirja- ja korttipainoon sekä prinsessakouluun, joimme kahvit akustisen livemusiikin soidessa taustalla ja osallistuimme katutaiteen tekoon.


Taiteiden yö oli levittäytynyt ympäri Hämeenlinnaa, joten kävelimme vielä joen toiselle puolelle, Verkatehtaalle tsekkaamaan basaarin tarjontaa. Maistelimme street foodia ja ihastelimme bollywood esitystä. Saatoin tehdä myös yhden pienen hankinnan. Mutta kukapa ei tarvitsi käsintehtyä somaa pientä, pitsillä koristeltua lasikippoa ja sulkakynää?


Oikein mukava tapa viettää perjantai-iltaa. Ehkä ensi vuonna uusiksi. Kivaa viikonlopun jatkoa!

Ansku


P.s: Löydät minut myös Snapchatista nimellä peaceandstyle.

Hyvinvointi-inspiraatio: Satu Tuomisto

Kuluneiden kuukausien aikana olemme saaneet nauttia hyvinvointi-inspiraatiosta monien, erilaisten ihmisten kautta. Hyvinvointi-inspiraatiopostauksissa on tähän asti vieraillut mm. Martina Aitolehti, Vilma Peltonen, Karita Tykkä, Kaisa Liski, Mona Nieminen ja monet muut (löydät heidät heidät kaikki postauksen lopusta). Aktiiviseen ryhmään hyppää tänä perjantaina mukaan vuoden 2008 Miss Suomi. Kaunis ja sporttinen Satu Tuomisto, joka elättää itsensä mallin ja juontajan töillä, ja onpa hän lähtenyt mukaan myös kuntosaliyrittäjäksi!


Kysyin Sadulta 12 kysymystä:

1 Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa, ja miksi haluat pitää itsestäsi huolta?

Hyvinvointi tarkoittaa itselleni terveyden lisäksi omaa aikaa ja  tervettä suhtautumista arkeen. Pidän huolta itsestäni, koska voimalla hyvin jaksan arjen eteen tuomia haasteita paremmin.

2 Miten liikut, ja kuinka usein?

Käyn joka aamu koiran kanssa juoksemassa 45-50 minuutin lenkkejä. Lisäksi harrastan kuntosalia ja pyöräilyä.

3 Miten tsemppaisit juustonaksupussilta itsensä usein löytävää, hyvistä elämäntavoista haaveilevaa sohvaperunaa? Entä miten jo aktiivisesti itsestään huolta pitävä säilyttää motivaationsa?

Neuvoni kaikille on, että jokaisen on löydettävä se oma laji ja harrastus mikä vie mennessään. Kaikille ei juoksu tai kuntosali vain yksinkertaisesti sovi. Pitää etsiä niin kauan, kunnes joku kolahtaa.

4 Minkälainen on suhteesi kehonhuoltoon?

Jokaisen lenkin jälkeen venyttelen ja käyn hieronnassa aina, kun koen sitä tarvitsevani.  Riittävän kehonhuollon avulla saan tehoja seuraavasta treenistä enemmän irti ja vältän myös mahdolliset loukkantumiset.

5 Minkälaisia tavoitteita sinulla on liikunnan saralla?

Haluan pitää itseni terveessä kunnossa koko elämäni ajan.

6 Minkälainen on tavanomainen, päivän ruokavaliosi?

Säännöllinen, kevyt ja terveellinen.

7 Mistä ruoka-aineesta tai ruuasta et haluaisi luopua? Miksi?

Liha. Olin lähes koko nuoruuteni kasvissyöjä, joten löydettyäni lihan uudelleen en halua siitä lupoua. Liha on itselleni hyvä proteiinin lähde.

8 Vältteletkö jotain ruokavaliossasi? Miksi?

Viljat eivät itselleni sovi vilja-allergian vuoksi.

9 Miten rentoudut?

Tekemällä töitä :)

10 Mikä on paheesi?

Raakasuklaa.

11 Mitä aiheeseen liittyvää haluaisit sanoa teini-ikäiselle Sadulle?

Kärsin aiemmin syömishäiriöstä, joten yrittäisin puhua teini-ikäiselle sadulle järkeä terveellisen ruokavalion merkityksestä ja vaikutuksesta tulevaan.

12 Vielä lopuksi hyvinvointiterveiset lukijoille?

Haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa ja sporttistä alkusyksyä!


Sadun pitää kiireisenä muiden töiden ohella myös Imperial Health Clubin osakkuus. Kuntosalin nettisivuilta selviää, että klubi tarjoaa jäsenilleen kaiken, jopa puhtaan treeniasun ja palautusjuoman. Mitä luksusta! Tuomiston ajatuksia mm. suorittamisesta ja parhaista superfoodeista voit lukea hänen blogistaan. Blogiin pääset tästä linkistä.

Kivaa viikonloppua!

Ansku


Lue myös Saran, Martinan, Tarun, Noran, Monan, Nannan, Karitan, Vilman, Tuijan, Petrin,  Kaisan, Marian sekä Jarin mietteitä aikaisemmista hyvinvointi-inspiraatiopostauksista! Klikkaa nimen kohdalta.


P.s: löydät minut myös Snapchatista nimellä peaceandstyle.

torstai 27. elokuuta 2015

Muovisissa pulloissa sairauksia edistäviä ainesosia

Olet varmaankin kuullut, että maailman vesissä on valtavia muovijätelauttoja - suurimmat niistä painavat yhteensä yli kolme miljoona tonnia (kaikista kookkain niistä on kuusi kertaa Ranskan kokoinen jätepyörre), mutta oletko tullut ajatelleeksi, että sinä syöt sitä samaa moskaa? Sitä muovia, mikä pyörii merivirtojen mukana, ja tappaa suuret määrät lintuja ja nisäkkäitä? Osa muovista päätyy meihin esimerkiksi kun syömme mereneläviä, mutta valitettavasti muovi päätyy kuormittamaan kehojamme muutakin kautta.

Mikä siitä muovista sitten tekee haitallisen?

Mm. joissakin ruuissa, säilyketölkeissä, muoviastioissa/pulloissa, kosteusvoiteissa ja hiustuotteissa on xenoestrogeeneja - kemikaaleja, jotka imitoivat estrogeenia. Xenoestrogeenit voivat vahingoittaa hermostoa, hormonitoimintaa, hermovälittäjäaineita, solujakautumista ja immuunipuolustusta sääteleviä geenejä. Niiden tiedetään voivan aiheuttaa keskenmenoja ja sikiön epämuodostumia. Esimerkiksi muovipulloista juotuja juomia, säilykkeitä ja eineksiä sisältävä ruokavalio raskauden ensimmäisen 16 viikon aikana saattaa aiheuttaa vauvalle tulevaisuudessa esimerkiksi agressiivisuutta, hyperaktiivisuutta, masentuneisuutta ja motorisia ongelmia. Xenoestrogeenit kiihdyttävät kaikkien syöpien kasvua. Ne voivat olla osasyynä myös tiukasti alavartalossa istuvaan rasvakudokseen, etenkin takareisissä, kirjoittaa Kaisa Jaakkola Hormonitasapaino-kirjassaan.


Tiedetuubin nettisivustolta selviää, että Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi normaalissa ravintolassa tarjottavassa simpukka-annoksessa on noin 500 mikromuovihitusta. Suomalaispöydissä muovia on erityisesti merikalatuotteissa; Helsingin ympäristökeskuksen tutkimukset osoittavat, että mikromuovia on lähes kaikista Helsingin merialueella kerätyistä pintavesi- ja sedimenttinäytteistä; MARLIN-projektin (Baltic Marine Litter Project) tutkimuksen mukaan puolestaan 75% kaikesta Suomen rannoilta löytyneestä jätteestä on muovia.

Kaisa Jaakkola kirjoittaa blogissaan, kuinka keskellä villeintä luontoa elävien ja pääosin kalaa syövien eskimoiden rintamaito sisältää korkeimpia haitta-aineiden pitoisuuksia koko maapallolla. Ja jääkarhuista ja suomalaisista poroista löytyy palonestoaineita. Suomalaiset järvikalat sisältävät nykyisin jäämiä e-pillereistä, masennuslääkkeistä ja särkylääke ibuprofeenista.


Ympärilläni oleva muovin määrä on alkanut kuluneiden kuukausien aikana kiinnostaa - ja ahdistaa etenevissä määrin. Ennen lämmitin ruokani usein työpaikalla muoviastiassa, ja söin suoraan siitä. Enään en olen näin hassu, koska kuumennus siirtää muovista haitallisia xenoestrogeenejä ruokaani. En käytä myöskään kuorinta-aineita jotka sisältävät muovirakeita. Enhän halua niitä tulevaisuudessa ruokalautaselleni. Paljon on kuitenkin vielä tehtävänä, mutta askel kerrallaan. Haluan olla tiedostava ja yrittää parhaani. Haluan pitää kehostani huolta, enkä halua kuormittaa maapalloamme tyhjillä vesipulloilla.

Seuraava askel on hankkia uusi valurautainen paistinpannu.

Ihan ensimmäisen askeleen otin vähempimuovisessa elämämässäni, kun vaihdoin muovisen juomapulloni kuvissa näkyviin SIGG:in ekologisiin ja terveellisempiin juomapulloihin. Siskoni on ollut asiassa valveutunut, ja hänen lapsensa eivät ole juoneet retkillä tai koulussa muovisista pulloista aikoihin. Siitä idea alunperin lähtikin - kun näin siskonpojan hienon pullon. SIGG:in pulloja löydät ainakin TopSportista, Partioaitasta sekä Ruohonjuuresta ja lisätietoja löydät nettisivuilta.

Terveellisempää loppuviikkoa!

Ansku

P.s: Löydät minut myös Snapchatista nimellä peaceandstyle.


Sponsored: pullot saatu blogin kautta

tiistai 25. elokuuta 2015

Harmaa midihame

Syksy on käsillä, huomaan sen ajankäytöstäni. Kummastelen, kuinka ehtisin istahtaa alas siksi aikaa, että kalenteri tulisi päivitettyä ajantasalle. Että olisi hetkinen aikaa, jotta voisin syventyä koulun sähköpostiin, ja tarkistaa mahdolliset aikataulumuutokset tai muut tiedotukset.

Taidan vähän pelätä niitä tiedotuksia. Hirvittää, että käy samoin kuin keväällä, kun innosta puhkuen aloitin journalistiikan kurssin - joka ensimmäisen lähipäivän jälkeen peruttiin. Kunpa niin ei kävisi tällä kertaa.


Niin. Ilmoittauduin tosiaan taas opiskelemaan. Kurssit eivät ole vielä edes alkaneet, ja olen jo kiireinen. Toisaalta, olen suonut liikunnalle taas enemmän aikaa, vaikkakin tänään puuhaa on riittänyt palauttelupäivästä huolimatta.

Personal trainer-valmennus alkoi pari viikkoa sitten. Kuntotestistä mainitsinkin jo aikaisemmin, ja nyt takana on ensimmäiset yhteistreenit. Huomenna on toiset. Sain myös harjoituskalenterin, joka pitää sisällään vain kolme kuntosalitreeniä viikossa. Olen tottunut neljään, joten tämä muutos tuo minulle hiukan lisäaikaa muuhun. Raskaina viikkoinakin kuntosalitreenikerrat pysyvät kolmessa, mutta aerobiselle onkin sitten nipistetty enemmän tilaa. Kokonaisuudessaankin kalenteri näyttää kuitenkin melko iisiltä, vaikka liikuntakertoja saattaa kertyä seitsemänkin.


Kuvan asu on Porvoon minimatkalta. Kipsuttelin korkkareissani mukulakivillä illalliselle eräänä kesäkuisena iltana. Ympäristö oli ihana, illallinen herkullinen, mutta reissun loppu ei niinkään. Jani sai ruokamyrkytyksen, ja aamuyö kului ikävissä mekeissä. Onneksi vaiva ei kestänyt pitkään, ja seuraavana päivänä hurvittelimme jo Linnanmäen laitteissa.

Nyt lähen hurvittelemaan keittiöön. Meillä valmistuu illalliseksi haukea ja minä vastaan jälkiruuasta. Listalla on tänään chiavadelmavanukasta kookoskermavaahdolla, granaattiomenalla ja pähkinöillä.

Herkullista viikon jatkoa!

Ansku

P.s: Löydät minut halutessasi myös Snapchatin ihmeellisestä maailmasta nimellä peaceandstyle.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hauskan tyttöjenreissun resepti

Valkoinen pyyhe tuntui mukavalta jalkojen alla, kun astuin vettä valuvana suihkukopista sen päälle.
Lämpimällä metallitelineellä roikkui toinen. Kiedoin muhkean froteen ympärilleni, ja nautin ylellisestä lämmön- sekä samanaikaisen raikkauden tunteesta.

Takana oli pitkä, ja äärettömän hauska päivä. Kello lähtenteli puolta yhtä yöllä, ja siinä huulipunaa peilin ääressä poistellessani fiilistelin vielä päivän touhuja. Levitin yövoiteen kasvoilleni ja nappasin hotellin kevyen bodylotionin hyllyltä mukaani, ja poistuin sitten yksinkertaisen kauniista kylpyhuoneesta.

"No niin, levitetään tätä nyt jalkoihin niin huomenna jaksaa taas" - tuumasin, ja tarjosin voidetta ystävilleni.

Siinä me sitten ennen yöpuulle käymistä hoidimme väsyneet kinttumme - sekä hiukan mieltämmekin jutustelemalla leppoisasti. Kyllä vain ystävien kanssa vietetty aika on laatuaikaa parhaimmillaan.

Suosittelen tätä terapiamuotoa teille kaikille: kerää kokoon ystäviä. Lähde pienelle - tai miksei isollekin reissulle. Puuhatkaa mitä mieleen juolahtaa, käveleskelkää, katselkaa kauniita taloja, upeaa merenrantaa, pysähtykää välillä syömään ja juomaan. Jutelkaa kaikesta. Elämästä, vauvanodotuksesta, kukista, matkustamisesta, tulevaisuudesta... Ehkä vähän miehistäkin. Kippistäkää ystävyydelle. Pitäkää ystävyydestänne huolta, ja luokaa samalla ehkä uusiakin.

Näin me teimme.


Juna lähti Helsinkiin eilen aamulla. Majoituimme 20-luvun rakennukseen, Hotelli Helkaan, joka ei olekkaan mikään tavallinen hotelli. Tämä hotelli nimittäin voi pröystäillä sillä, että on näytellyt elokuvassa! Vuonna 1983 Helka esitti Hotelli Budapestia Gorkin puisto -elokuvassa. Yhdysvaltalaista kuvausryhmää kun ei päästetty Neuvostoliittoon.

Vatsan kurniessa me nälkäiset reissulaiset lähdimme etsimään lounaspaikkaa. "Ratikkahan on kätevä, mennäänkin sillä niin lähelle Hernesaarenrantaa kuin päästään", tuumasimme - ja hyppäsimme kulkupeliin joka lähti väärään suuntaan. Hölmistyneinä löysimme itsemme Linnanmäen kupeesta, ja päätepysäkiltä. Uusi yritys, ja muutaman mutkan ja kommelluksen jälkeen olimme sentään rannan tuntumassa. Tallusteluksihan se meni, mutta mikäs siinä oli kävellessä, kun aurinko paistoi, meri kimmelsi ja seura oli hyvää.


Päiväkävelyn jälkeen lounas maistui ja Hernesaarenrannassa meno oli kuin etelän aurinkorannoilla. Komeat veneet päivystivät laiturin kupeessa, ja hienot naiset korkokengissään tilailivat päivädrinkkejään. Mekin tilasimme, mutta vasta herkullisten, mutta ahh hiukan liian tulisten burritojen jälkeen. Varoituksen sana lienee paikallaan: mikäli mielit Meksikolaista ruokaa, Chalupasta sitä saa, mutta chilit ovat erittäin tulisia. Vastapäätä voit tilata lieventävän sangrian, tai vaikka Coronan Meksikolaiseen tapaan.

Kuusi tuntia siinä meni, ruokaillessa, juodessa, kävellessä, jutellessa ja merta ihaillessa. Mattolaiturillakin piti poiketa. Saatiin jopa istumapaikat, vaikka terassi pullistelikin ääriään myöden iloisista, kesästä nauttivista ihmisistä.


Jalkojen tuntuessa painavilta karkasimme hotelliimme. Yksi meistä ryntäsi viilentävään suihkuun, toinen pesi hätäpäissään vain jalat, ja minä heitin pitkäkseni pehmoiselle sängylle. Sitten nautiskeltiin skumppaa, mansikoita ja suklaata. Ja olipa meillä eväänä myös kaupasta ostettu kinkkupaketti suolaisen nälkään. Huoneen yhteydessä oli sauna, mutta koska päivä oli niin kuuma, olo oli jo valmiiksi kuin löylyjen jäljiltä. Mutta jos sitten talvella palaisi taas Helsinkiin ja ehkäpä viihtyisään Hotelli Helkaan.

Myöhemmin ilman täytti puuterin pöly, hiuslakka sekä jatkuva pulina. Pitihän sitä vähän yrittää itseään edustavammaksi laittaa kuuman päivän jäljiltä. Itse en viitsinyt pestä hiuksia, hiuspuuteri pelasti. Sitten valittiin vaatteet. Vihreä vaiko musta toppi? Raitamekko vai sittenkin printtipöksyt? Entäs korut?


Kummasti me saimme kuteet niskaan, ja huulipunatkin kohdilleen. Suunnaksi otettiin illallispaikka, ja Thairuokaa tarjoilevaan Tamariin me sitten päädyimme. Kello oli paljon, mutta paikalla oli vielä muutama muukin myöhäisillan nälän yllättämä. Ravintola oli kauniisti sisustettu, ja valaistus lempeä. Palvelu ystävällistä ja ruoka äärimmäisen herkullista. Voin suositella.


Alunperin livejazz Säästöpankinrannassa kiinnosteli, mutta koska olimme niin myöhään liikkeellä, saimme tyytyä kakkosvaihtoehtoon. Ei sekään huono ollut. Mukavaa livemusiikkia tunnelmallisessa Ølhus Københavnissa Kalevankadulla, ja viihteeksi kävi myös tökeröin iskuyritys vähään aikaan:

"Mä meen nyt paskalle, sä tuut sen jälkeen mun kanssa tanssiin hidasta? Ai et tuu? Ai sä oot naimisissakin? No, sulla on kauniit silmät. Hyvää loppuelämää."

Sellainen taidonnäytös. Kertakaikkiaan.


Yöllä maistui vielä yksi puolikas valkkarilasillinen, mutta sitten alkoi silmät painaa. Lilaseinäinen hotellihuoneemme jo odotteli vieraitaan, ja tiedättekös, nukuin ensimmäistä kertaa viikkoon hyvin. Aamulla oli ilo herätä ystävän vierestä, ja lähteä aamupalalle. Hotelli Helkan aamiainen oli hyvä ja monipuolinen, mutta kalaa olisin kaivannut. Toki sain vatsani täydeksi senkin puutteesta huolimatta, ja asiaa kompensoi valoisuus, tyylikkäät kotimaiset desinghuonekalut sekä vaatepuun(?) virkaa toimittavat koivut! Kiva ja raikas idea. Tämä raati painaa tykkää-nappia.


Kaikki kiva loppuu väistämättä aikanaan, ja juna-asemalle oli palattava. Roberts Coffeen take away-kahvi sekä tee vielä matkaan, ja kotimatka sai alkaa. Junassa kippisteltiin pahvimukeilla kivalle reissulle, ja alettiin yhteistuumin suunnitella uutta. Oli kivaa. Ja juuri tämän tarpeessa huomasin olleenikin.

Puhtia uuteen viikkoon ihmiset.

perjantai 21. elokuuta 2015

Lopettaisiko blogin ja muita ajatuksia

"Ottaa aivoon ja ärsyttää. Väsyttääkin. Syke tykyttelee kyynärtaipeissa ja haluaisin heittää jotain. Mielellään ikkunalasin läpi. Pitsa, leivokset ja karkki himottavat ja jäätelökin houkuttelee. Niin, ja Dominokeksit. Kiukuttelen ja äyskin. Päiväunet eivät auttaneet millään muotoa ja bloggaaminenkin tekisi mieli lopettaa. Itseasiassa, haluaisin irtisanoa itseni myös ihan kaikista velvotteista."

Yllä katkelma fiiliksiä eiliseltä. Kirjoitin paskaa oloani ulos, ja myönnettävä on, että sitten oli helpompi hengittää. Siivoamisen sanotaan auttavan ahdistukseen. Tämä oli eräänlaista siivoamista. Lakaisin pahan olon pääkopastani ulos kirjoittamalla. Lopulta tunnetila oli helpottunut. Tajusin mistä on kyse, ja miten voin asiaa vaikuttaa.

Mistä siis on on kyse? No, minä se vain kieriskelin vieroitusoireiden maailmassa. Viime aikoina sokerittomuus on jäänyt hippusen vähemmälle, ja lopputuloksena olin pikkuhiljaa luisumassa viime syksyn fiiliksiin. Väsymys, kiukku, luovuttamisen fiilikset sekä herkkuhimot ja uniongelmat saapuivat taas seurakseni. Sen lisäksi että olen syönyt enemmän myös hedelmiä, olen puputtanut vauvakutsuilla ja äidin syntymäpäivällä kakkua. Jäätelökin maistui kahtena päivänä, ja töissä leikkasin lautaselleni palan kakkua päivänä eräänä. Ei ehkä kuullosta pahalta keskiverto-suomalaiselle, mutta sokeriherkälle siinä on liikaa.


Niinhän siinä kävi, että herkut yhdistettynä kasvavaan työstressiin aiheuttivat mielialan laskua. Olisin toki voinut eilenkin helpottaa väliaikaisesti oloani pitsalla ja Dominokekseillä, mutta edelliskerran vastaavasta tilanteesta viisastuneena en lähtenyt sille tielle. Hyvä niin. Seuraavalla kerralla minulla on aseena jo kaksi tymäkkää keinoa. Lähden liikkeelle tai sitten pysähdyn. Pysähdyn ja kirjoitan ajatukset ulos. Toimivia keinoja.

Mutta mitä taas tapahtui? Miksi unohdin että sokeri ei vain kertakaikkiaan sovi minulle? Ei, vaikka söisin sitä vain harvakseltaan.

Olen tehnyt kesän aikana taas hiukan enemmän töitä, ja osastonlääkärimme kesäloman aikana työpaikan toiminta on jokseenkin muuttunut. Niin on joka kesä, mutta ei se auta, että sen tietää. Raskasta se silti on. Yöunet alkoivat mennä huonompaan suuntaan, ja samaan aikaan menin sallimaan itselleni satunnaisen jäätelön, satunnaisen kakun palan, toisen, kolmannen... Väsyneenä sekä stressaantuneena sitä alkaa kuvitella, että ainut lohtu on sokeri, tuo ihmisen hyvinvoinnin pahin vihollinen.


Syksy edetessä työaikani taas lyhenee. Osastonlääkärikin palaa lomalta, ja työstressi helpottuu jonkinverran. Lisäksi syksylle on tiedossa uuden opiskelua. Asiat helpottuvat, mutta toisaalta virtaakin tarvitaan. Nyt on aika ryhdistäytyä, ja varmistaa ettei sokeri pääse pahemmin niskan päälle.

Nyt nokka kohti taas hyvää oloa, ja synttärikakut yritän jatkossa jättää väliin. Kuvissa muuten eilisen illallisen jälkiruoka, joka auttoi makeannälkään täydellisesti: Chiavanukasta, mangoa, kookoskermaa, mansikoita, mustikoita, raakasuklaata ja pähkinöitä.

Tänään fiilis on ollut katossa. Heräsin hyvillä mielin, söin aamupuuron ja poljin kuntosalille. Treeni kulki niin hyvin että puolitoista tuntia kului hujauksessa! Oli lähdettävä, vaikkei olisi malttanut. Poljin vielä siskoa moikkaamaan ja istuttiin siinä hetki auringossa. Heittelin koiralle palloa veteen ja ikuistin sen Instagramiinkin.

Huomenna on tiedossa superkiva päivä. Lähdetään kahden ystävän kanssa Helsinkiin viettämään aikaa. Tämä ilta kuluu pakkaillessa ja ruuanlaitossa.

Kivaa viikonloppua!

Ansku


P.s: Hyvinvointi-inspiraatiopostauset jatkuvat taas ensiviikolla. Jatkossa joka toinen viikko.

P.s: Löydät minut myös Snapchatista, nimellä peaceandstyle.

torstai 20. elokuuta 2015

Onnistuneet vauvakutsut

Ystäväni odottaa esikoistaan, enkä totta vie voinut olla suunnittelematta vauvakutsuja. Ajankohdaksi valikoitui tämän viikon maanantai. Pahaa-aavistamaton tuleva äiti ajelutettiin miehensä toimesta meille. Verukkeena taisi olla lainaleffa, tai jotain sinne päin. Me muut kokoonnuimme etupihalle vastaanottamaan pyöreävatsaista odottajaa.
Musta auto kaarsi pihaan. Etupenkillä istui tyynen näköinen ystäväni, jonka oikea tunnetila paljastuikin vasta tämän päästyä auton ulkopuolelle. Me hetkisen aikaa jo luulimme, että pikkulintu oli visertänyt yllätyksestä, mutta ei. Ei hän ollut tyyni, vaan erittäin yllättynyt, ja tirauttipa pienet itkutkin siinä hötäkässä - ilosta kuulemma kuitenkin.
Sisällä kippisteltiin, juteltiin vaivajuttuja ja päästimme tulevan äidin hypistelemään myös teeman mukaisia lahjoja. Yksi meistä järjesti hiukan aiheeseen sopivaa ohjelmaa, ja sitten kyllä vähän herkuteltiinkin. Lopuksi sankari sai rentouttavan päähieronnan HiuSalonki Hehqn Marilta.
Vauvakutsujen jälkeen mieli oli hyvä. Ihanaa, että onnistuimme yksissä tuumin ilahduttamaan tärkeää ihmistä hänen jännittävässä elämänvaiheessaan. Toivottavasti onnistuimme osoittamaan myös tukemme ja sen, kuinka onnellisia olemme hänen puolestaan. Tässähän alkaa jo jännittää, minkälainen pikkuihminen maailmaan putkahtaa!

Lopuksi vielä vinkkejä vauvajuhlien järjestäjälle:

Ole liikkeellä ajoissa. 
Selvittele ketkä sankari mitä luultavimmin haluaisi paikalle. Tiedota sankarin kumppania, ja pyydä apua. Päättäkää päivä.

Pyydä tarvittaessa järjestelyapua myös muilta. Näin voit halutessasi jakaa hiukan kuluja, ja yhdessä järjestäminen on kivaa. Organisoi kuitenkin järkevästi ja sovi tarvittaessa vastuualueet, jotta asiat eivät tapahdu tuplana, tai ei ollenkaan.

Suunnitelkaa päivän kulku: Milloin vieraat tulevat paikalle, ja onko järjestelyt tehty jo valmiiksi vai tehdäänkö yhdessä. Milloin sankari tulee, millä, ja miten vastaanotetaan. Mitä sen jälkeen? Alkumalja? Lahjat? Ohjelma? Tarjoilut? Jotain muuta lisäksi? Muista myös miettiä miten sankari saadaan mukavasti kotiin lahjojen kanssa. Entä halutaanko valokuvia? Kuka ottaa?

Lähetä kutsut ajoissa, tiedota päivän ohjelmasta ja aikataulusta.
Mieti tarjoilut, ja varaa kakku tms. ajoissa. Huomioi allergiset.

Mieti koristeet. Niitä ei välttämättä tarvita, yhdessäolo ja pieni muistaminen varmasti riittävät, mutta teeman mukaiset koristeet tuovat oman lisämausteensa. Olen käyttänyt kahdesti JuhlaCenterin nettisivustoa, jota voin suositella. Tarjonta on mukavan monipuolista, tilaaminen helppoa ja tuotteet tulevat nopeasti. Myös kukat piristävät lahja- tai tarjoilupöytää kauniisti. Mieti mitä kukkia tarvitset, ja varmista kukkakaupastasi että niitä on juhlapäivänä saatavilla.

Mieti istumapaikat. Laske lasit ja muut astiat jotta vältyt ikävältä yllätykseltä. Suunnittele myös milloin ennakkosiivoat. Näin vältyt stressiltä. Jos paikalle tulee lapsia, varaudu piirrustusvälineillä, leluilla tai jollain muulla jonka parissa lapset viihtyisivät.


Lempeää loppuviikkoa!

Ansku


P.s: Löydät minut nykyisin myös Snapchatista, nimellä peaceandstyle. Joko tämä valokuvaviestipalvelu on sinulle tuttu? Kaipaisin lisää seurattavia, jos siis olet palvelussa itse, jätä viestiä komenttikenttään millä nimellä löydän sinut. Muutenkin kaikki vinkit seurattavista otetaan ilolla ja mielenkiinnolla vastaan!

perjantai 14. elokuuta 2015

Hyvinvointi-inspiraatio: Jari Autere

Jo yksitoista Hyvinvointi-inspiraatiopostausta takana! Aika rientää. Mitä olette pitäneet sarjasta? Tarkoituksena on innostaa teitä siellä ruutujenne edessä pitämään itsestänne huolta inspiroivien tyyppien avulla. Rakentava palaute olisi nyt erittäin tervetullutta. Oletteko saaneet käyttökelpoisia vinkkejä tai ajatuksia liittyen hyvinvointiin?

Palautteesta pääsemme nyt mukavasti aasinsiltaa tämän viikon hyvinvointi-innoittajaamme. Mieheen, jonka kynästä palautetta satelee. Nimittäin pilke silmäkulmassa kirjoitettuna blogiin. Omin sanoin wannabe-bodariksi esittäytyvä Jari Autere on personal trainer ja suosittu bloggaaja. Työskenteleepä mies myös lastensuojelussa.


Kysytäänpä Jarilta 12 kysymystä hyvinvointiin liittyen:

1 Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa, ja miksi haluat pitää itsestäsi huolta?

Hyvinvointi on hyvin kokonaisvaltainen asia, siihen kuuluu niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi. Fyysinen hyvinvointi tukee henkistä hyvinvointia. Kun on fyysisesti hyvässä kunnossa, on energisempi, tuntee olonsa paremmaksi ja on paremmalla tuulella.

2 Miten tsemppaisit juustonaksupussilta itsensä usein löytävää, hyvistä elämäntavoista haaveilevaa sohvaperunaa? Entä miten jo aktiivisesti itsestään huolta pitävä säilyttää motivaationsa?

Juustonaksupussista haastaisin luopumaan ensin vaikka kuukaudeksi ja vaihtamaan sen sekä sohvan terveelliseen, kevyeen ruokaan ja liikkumiseen. Jos kuukauden jälkeen olo ei ole parempi ja sipsipussi edelleen houkuttaa, voi hyvillä mielin palata sohvalle. Harva kuitenkaan tekee enää niin. Aktiivisesti itsestään huolta pitävä on jo huomannut terveellisten elintapojen tuomat hyödyt ja ne tukevat motivaation säilyttämisessä enemmän kuin uskommekaan.

3 Minkälainen on suhteesi kehonhuoltoon?

Minun ja kehonhuollon välillä on hyvin ristiriitainen suhde. Jotenkin venyttelyn ja putkirullauksen aloittaminen on aina hyvin hankalaa, mutta sen aikaansaama hyvä olo on melkoinen. Täytyy kyllä myöntää, että aivan liian vähän tulee kehoa huollettua.

4 Miten liikut, ja kuinka usein?

Treenaan aktiivisesti ja tavoitteellisesti kuntosalilla. Teen kehonrakennustyyppistä treeniä vaikka en mikään varsinainen bodari olekaan. Treenejä tulee keskimäärin kuusi viikossa. Lisäksi jotain pientä lenkkeilyä koiran kanssa, mutta se on enemmänkin sellaista käveleskelyä ja luonnosta ja raittiista ilmasta nauttimista. Paitsi sateella...

5 Personal trainerin näkökulmasta katsottuna, mikä on kuntosalilla yleisin virhe, johon haluaisit ihmisten kiinnittävän enemmän huomiota?

Toivoisin kaikkien treenaamista aloittelevien kiinnittävän huomiota liiketekniikoihin ja niiden puhtauteen. Sama koskee pidempään treenanneita. Liian usein näkee jopa vaarallista riuhtomista ja mitä ihmeellisempiä liikesuorituksia, jotka ovat pahimmillaan jopa vaarallisia.

6 Mistä ammentaa tarvittava teho, ja miten syrjäyttää mukavuudenhalu viimeisissä toistossa itsenäisessä treenissä?

On olemassa erilaisia treenilatureita, jotka antavat buustia niihin viimeisiin toistoihin, mutta kyllä se loppujen lopuksi on lähtöisin sieltä omasta pääkopasta. Sieltä pitää vaan löytyä se päättäväisyys, halu kehittyä ja pusertaa se viimeinenkin toisto vaikka kuinka tekisi jo mieli luovuttaa. Kyllä sen jokainen tietää sisimmässään tuliko se sarja tehtyä oikeasti loppuun vai luovutettua kesken...

7 Viisi vinkkiäsi perushyvään ruokavalioon?

- Älä koskaan osta eineksiä, vaan valmista aina ruokasi itse, puhtaista raaka-aineista.
- Syö säännöllisesti, usein pieniä annoksia.
- Sisällytä ruokavalioosi joka päivä jotain vihreää.
- Älä skippaa aamupalaa, tai mitään muutakaan ruokailua.
- Luovu sokerista.

8 Mistä ruoka-aineesta tai ruuasta et haluaisi luopua? Miksi?

Korvapuusteista. Ne on ihan uskomattoman herkullisia!

9 Minkälainen on tavanomainen, päivän ruokavaliosi?

Aamu alkaa aina kaurapuurolla, johon on sekoitettu suklaanmakuista proteiinijauhoa. Tulee muuten ihan kuin suklaapuuroa :D Lisäksi aamupalaan kuuluu raejuustoa ja kananmuna.
Lounaalla syön riisiä ja naudan jauhelihaa tai broilerin fileetä.
Välipalaksi hörpin proteiinijuoman ja syön hedelmän tai sekoitan proteiinijuoman sekaan hiukan kaurajauhoa.
Päivällisellä taas riisiä ja naudan jauhelihaa tai broileria.
Illemmalla syön juusto- tai kinkkumunakkaan ja viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa maitorahkan.
Lisäksi treenipäivinä erinäisiä lisäravinteita treenin ympärillä.
Ja kyllähän tässä kesällä on jonkin verran jäätelöäkin tullut syötyä :D

10 Vältteletkö jotain ruokavaliossasi? Miksi?

Pyrin välttelemään sokeria, tosin välillä melko huonoin tuloksin. Myös vehnää pyrin olemaan syömättä ainakaan kovin paljoa, se kun ei oikein sovi vatsalleni.

11 Mitä aiheeseen liittyvää haluaisit sanoa teini-ikäiselle Jarille?

Olisiko se nyt ihan mahdotonta treenata myös niitä jalkoja ihan alusta asti, ei se penkkitulos myöhemmin enää ketään kiinnosta.

12 Vielä lopuksi hyvinvointiterveiset lukijoille?

Terveellisten elintapojen ei tarvitse olla rasite, terveellisesti voi elää myös ilman kiristävää pipoa. Jos perusasiat on kunnossa, liikkuu säännöllisesti ja syö terveellisesti, ei se korvapuusti silloin tällöin paha juttu ole!


Kiitos vastauksista Jari! Mikäli treeni- ja ravintovinkit, humoristiset fitnessanalyysit ja napakat tuotetestaukset kiinnostavat, klikkaa itsesi Jarin Metallisydän blogiin. Klikklik.

Kivaa viikonloppua, pitäkää itsestänne huolta!

Ansku


Lue myös Saran, Martinan, Tarun, Noran, Monan, Nannan, Karitan, Vilman, Tuijan, Petrin,  Kaisan sekä Marian mietteitä aikaisemmista hyvinvointi-inspiraatiopostauksista!

torstai 13. elokuuta 2015

Helsingin ihanin kahvila

Löysin tänään lempikahvilani Helsingistä. Se täyttää kaikki ihanan kahvilan kriteerit:

 a) Sieltä saa raakakakkuja. Valikoimaa on, iski valinnanvaikeus. Lisäksi huomasin että listalla oli myös raakajäätelöä. Tai en minä sitä listalta huomannut, olin liian tohkeissani noista kakuista. Pöydässä kaimani kanssa istuessamme huomasimme naapuripöydän lapsukaisen saaneen eteensä raakajädeä. Päätimme, että sitä mekin maistamme seuraavalla vierailulla. Nyt herkuttelin kakulla, joka oli kuin snickers-patukkaa. Ihan oikeasti. Tai-vaa-llis-ta.

b) Kahvila oli kaunis. Herranjesta että se oli kaunis. Ja niin täynnä kaikenlaisia pieniä ja isoja kekseliäitä yksityiskohtia, että sitä vaan katseli ihastuksissaan ympärilleen. Kunnes hoksasi, että siinä se maailman herkullisin raakakakku olla köllöttää kauniilla lautasellaan. Kimppuun!

c) Henkilökunta. Se oli ystävällistä, mutta ei sellaista ärsyttävän maireaa. Pidin.

d) Tilaa riitti, samoin valoa. Ei tavinnut istua pimeässä, vaan avaraan kahvilaan tulvi luonnonvaloa avoimesta ikkunasta, jonka mukana kahvilaan kantautui ajoittain kaupungin ääniä. Mutta ei häiritsevästi.


Nyt olisi vain yksi pyyntö. Järjestäkää nyt joku tällainen kaffila Hämeenlinnaankin. Alan vakkariasiakkaaksi. Haen ehkä jopa töihin.


Tämän kivan kahvilakokemuksen löydät Cafe Kokosta, Kalevankatu 31 a 6. Sinne vain sisäpihalle, rohkeasti käännös oikeaan ja portaikkoon, ja siitä kakkoskerrokseen.


Ansku

Kuulumisia

Huomenta kaverit! Tarkoitus oli jo illalla istahtaa koneelle blogia päivittämään ja kuulumisia kertomaan, mutta enpä sitten kertakaikkiaan jaksanutkaan. Nytkin aikataulu on hiukan tiukilla, teen juuri lähtöä Helsinkiin tapaamiseen. Kiva nähdä myös kaimaa, ja illalla olisi pienet pirskeetkin. Kotiin pääsen vasta myöhään illalla.

Eilen oli odotettu päivä. Lonkkavamman vuoksi personal trainer-valmennuksen aloittamista piti siirtää, mutta nyt magneettikuvien ja lääkärikäyntien jälkeen päästään vihdoin tositoimeen. Homma alkoi kuntotestillä. Minulla ei ole oikein ollut käsitystä omasta kunnostani, joten todella uteliain mielin lähdin testaukseen. Ja hyvin meni, pt:n mukaan voin olla tyytyväinen, mutta toki vielä on matkaa siihen mihin tähtään. Äiti tiedusteli, olisiko se kenties olympialaiset, vai miksi treenaan niin tosissani. Pitäisi kuulemma olla hiukan huumoria mukana.

On totta, että treenatessani olen hiukan ryppyotsainen. Mutta se johtuu keskittymisestä. En voisi kuvitellakaan keskustelevani samalla jonkun kanssa, kun suoritan liikkeitä. Palautumisajatkin pyrin pitämään oikeasti palauttavina, jotta voin keskittyä seuraavaan sarjaan huolellisesti. Paitsi jos ystäväni Mari on paikalla. Silloin on vaihdettava muutama pikainen sana treenien välissä.

Ensi viikolla on ensimmäiset yhteiset treenit. Aloitamme jaloista. En malta odottaa! Sitten käymme läpi myös ennakkoon täyttämäni ruokapäiväkirjan - jonka muuten löydät tämän linkin takaa.


Nyt menoksi, juna ei odota!

Ansku

maanantai 10. elokuuta 2015

Parhaat ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteet Vichyltä

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Ei kun, tällä tavallahan alkoikin The Joulukalenteri, humoristinen joulukalenteriohjelma josta teimme ala-asteella luokkakaverini Sakarin kanssa oman version. Ja se oli vähintään yhtä hauska kuin alkuperäinen, ellei jopa hauskempi. Ihan totta.

Taisin eksyä aiheesta. Otetaanpa alusta. Oli synkkä ja myrskyinen päivä Helsingissä, kun minä ja kaimani lähdimme tutustumaan Vichyn tuotteisiin Liuskesaaren Boathouseen. Matkan aikana kastuimme moneen kertaan, mutta määränpään lämmin tunnelma ja iloiset ihmiset auttoivat unohtamaan kostean fiiliksen.

Vichyn tuotteet eivät ole ennestään kovinkaan tuttuja, joten oli antoisaa päästä tutustumaan niihin. Päivän aikana kuulimme Vichyn aurinkosuojatuotteista sekä merkin Dermablend sarjasta, jonka vartalomeikkivoiteen pitäisi olla niin peittävä, että tatuoinnitkin saavat kyytiä, raskausarvista puhumattakaan.
Ylläolevat kuvat: Eero Kokko

Sain silloin testiin joitakin tuotteita, ja kokeilujen jälkeen niistä muutama on jäänyt melkeinpä päivittäiseen käyttöön. Kaksi BB-voidetta, irtopuuteri sekä ihana suihkutettava lähdevesi kasvoille ovat ne, joihin ihastuin.

BB-voide Idealia sisältää suojakertoimen 25. Se tekee ihon kauniin hohtavaksi, ja on näin kesäaikaan ruskettuneelle iholleni juuri sopivan sävyinen. Voide on hypoallergeeninen sekä parabeeniton.

BB Velvety Cream-aurinkosuojavoide on ihan loistava. Tätä haluan mukaan talven reissuunkin. Korkea suojakerroin (sk50) takaa kunnon suojan auringolle, ja pigmentti tasoittaa ihon sävyä mukavasti. Lisäksi plussapiste ropsahtavaa kosteuttavasta vaikutuksesta. Tuote on parabeeniton, hypoallergeeninen sekä vedenkestävä.


Reissuun tahtoisin ottaa mukaan myös matkakokoisen version Thermal Spa Waterista. Olisipa kiva ottaa mallia ihanasta Kolmistaan-blogin Karoliinasta (kuva kollaasissa), ja suihkia lentokoneessa menemään. Koneen kuivattavassa ilmastossa kasvot tykkäisivät mineraaleja ja hivenaineita sisältävästä vedestä, jonka sanotaan virkistävän, pehmittävän, rauhoittavan ja kosteuttavan ihoa. Suihke on säilöntäaineeton, hajusteeton sekä väriaineeton.

Viimeisin lempparini on Vichyn väritön irtopuuteri, joka ei muuta käytetyn peitetuotteen sävyä, vaan luo mattapinnan sekä kiinnittää peitetuotteen paikalleen. Itse olen sipaissut tätä muuten meikkaamattomillekin kasvoille kiiltoa poistamaan, ja hyvin toimii. Tuote on testattu herkällä iholla, ja se on hypoallergeeninen, parabeeniton sekä hajusteeton, eikä tuki ihohuokosia.


Ihanaa ja aurinkoista päivää tyypit! Meikä aikoo lösähtää hetkiseksi aurinkoa ottamaan (kyllä, kasvoilla on Vichyn BB Velvety Creamia sk 50), ja poistuu sitten kuntosalille. Se on moro!

Ansku

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Rippijuhla-asu ja arkisia asioita

Viime päivinä on ollut kaikenlaista. Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat lennossa, ja kiva koiraleiri Evolla vaihtui remppahommiin ja salitreeniin. Perjantaina oli tarkoitus laittaa auton nokka kohti Evoa, jossa odottivat meidän koirien kasvattaja sekä liuta koiria ja koiraihmisiä. Mutta. Niin siinä sitten kävi, että mökkiviikonloppu koiraharrastuksen parissa peruuntui ötököiden vuoksi.

Meidän vanhempi koira on saanut jostain täi- tai jonkun muun ötökkätartunnan, jota olemme tässä viime viikkojen aikana yrittäneet hoitaa erilaisin ulkoloisliuoksin, pesuin ja niin edelleen. Ärsyttäviä saivareita löytyi turkin kätköistä kuitenkin vielä torstaina. Kotiin jäätiin siis. Koiria odottaa vielä kolmas satsi Bayvanticia.


Koska vietimme viikonloppua kotosalla, pääsimme eilen jeesaamaan serkkua remppahommissa. Pariskunta on ostanut upean vanhan puurivitalon pätkän, jonka aikovat laittaa kokonaan uusiksi. Upeat hirsiseinät on kaivettu esiin, ja osasta huoneita lattian virkaa toimitti vielä jokin puupuru - kuin jyrsijän häkinpohjaa.


Eilisen aikana meidän työpanoksemme liittyi seinien maalarinpesuun, lasikuitutapetin poistamiseen ja seinän hiomiseen. Lopuksi istuimme vielä ulkosalla hioen portaiden kaiteita maalausta ajatellen. Päät pölyssä ajelimme illalla kotiin, ja päätimme skipata Jenni Vartiaisen keikan, vaikka periaatteessa se olisikin kiinnostanut aikalailla.

Tänään heräsin pitkästä aikaa ilman herätyskelloa. Melko aikaisinkin, jota ihmettelen. Mutta hyvä niin. Nautiskelimme aamupalan ulkona auringonpaisteessa, ja nyt pohdimme jaksaisiko lähteä uimaan. Sen kummemmalle liikunta-aktiviteetille ei rahkeet riitä. Pääsin nimittäin eilen vihdoin taas treenaamaan jalkoja, ja vaikka jo alkuviikosta niitä lempeällä saliharjoituksella herättelinkin, ovat kintut niin jumissa ja kipeät tänään, että oksat pois. Harmikseni lonkka kipeytyi melkein entiseen tapaan, mutta koska magneettikuvassa ei näkynyt minkään olevan rikki, uskaltanen uskoa ortopedia, joka sanoi että kivun sallimissa rajoissa on ok liikkua. Hyvä niin. Meinasi jo usko loppua ja pää hajoilla.

Mukavaa päivää, mitä teettekin :)



P.s: Kuvan asussa juhlin Janin siskontytön ripillepääsyä tänä kesänä.

perjantai 7. elokuuta 2015

Hyvinvointi-inspiraatio: Maria

Hyvinvointijutut ovat lisääntyneet viime aikoina blogissani, mutta yhteen osa-alueeseen en oikein osaa antaa kokemuspohjaisia vinkkejä. Oma ydinperheeni kun koostuu miehestäni ja kahdesta berninpaimenkoirasta, en oikein osaa sanoa juuta tai jaata perhe-elämän ja liikunnan sekä työn yhdistämisestä. Mutta Maria osaa. Hän on ruuhkavuosien keskellä elävä lifestylebloggaaja, joka tekee blogissaan arjesta luksusta.


Ihana Maria vastasi kahteentoista hyvinvointikysymykseen:

1 Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa, ja miksi haluat pitää itsestäsi huolta?

Hyvinvointi, niin henkinen kuin fyysinenkin, on koko elämän lähtökohta. Hyvinvointi on tila, jossa sekä kroppa että mieli voivat hyvin. Vuosien saatossa hyvinvoinnin käsite on omalla kohdallani muuttunut; nuorempana sitä tuli liikuttua ulkonäköpaineiden takia, kun taas nykypäivänä liikun, jotta on parempi olla. Myös henkisesti. Hyvinvointiini olen vain minä itse vastuussa; itse katson mitä suustani alas laitan ja itse päätän kuinka paljon sykettä nostavaa liikuntaa harrastan. Haluan pitää itsestäni huolta, jotta pysyisin terveenä.

2 Miten motivoit itseäsi liikkumaan ja syömään terveellisesti?

Nimenomaan tuo hyvinvointi :) Se, että tuntee olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa auttaa myös välillä vähän stressaavaa yrittäjän arkea. Liikunnan ja terveellisen ruokavalion avulla stressin sietokyky on kasvanut hurjasti. Terveellisesti syöminen ja liikunta tukevat toisiaan; kun liikkuu, tulee syötyä terveellisesti ja kun syö terveellisesti jaksaa liikkua. Paras motivaattori on se euforinen tunne kunnon juoksulenkin jälkeen.

3 Miten liikut, ja kuinka usein?

Aloitin viitisen vuotta sitten juoksuharrastuksen, joka veikin mennessään. Parhaina viikkoina tuli juostua noin 50-60 kilometriä. Jossain vaiheessa huomasin, että kroppa ei enää kestänyt. Ei tullut pidettyä tarpeeksi lepopäiviä eikä venyteltyä. Tällä hetkellä liikun kehoa ja mieltä kuunnellen. Juoksulenkkejä tulee viikkoon pari kolme ja pitkiä kävelylenkkejä pari. Joinain viikkoina ei huvita juosta, joten silloin kävellään enemmän. En ota stressiä enkä aikatauluta liikuntakertojani. Kuntosalikortti pitäisi aktivoida jälleen kesälomien jälkeen, mutta täytyy katsoa onko kuntosalille aikaa arjen alettua. Kotona tykkään tehdä kahvakuulatreeniä ja keväällä hurahdin Kayla Itsinesin HIIT-treeniin. Myös kuntopyörä takkahuoneen nurkassa saa silloin tällöin kyytiä koiranilmalla. Vaikka olenkin sitä mieltä, että parasta syksyn pimeillä sateilla on uhmata pimeyttä ja lähteä ulos lenkille :)

4 Miten sovitat yhteen liikunnan ja perhe-elämän?

Loistavasti! Nyt kun lapset ovat kasvaneet, voin jättää heidät juoksulenkin ajaksi kotiin. Joskus he tulevat pyörillä mukaan lenkille. Kun lapset olivat pienempiä muistan tehneeni kotijumppaa lasten päiväunien aikana. Mies on aina liikkunut paljon, joten meille on alusta asti ollut itsestään selvyää, että toinen saa harrastaa. Tasapuolisesti käymme molemmat urheilemassa.

5 Mistä ruoka-aineesta tai ruuasta et haluaisi luopua? Miksi?

Marjoista ja vihanneksiksta. Voisin elää pelkällä salaatilla. Parsakaalin ja minun suhteeni alkoi pari vuotta sitten eikä loppua näy. Syön varmastikin parsakaalin päivässä. Aamu ei ala kunnolla ellen saa puuron tai jugurtin päälle mustikoita tai puolukoita. Vaikeaa olisi kyllä luopua cashewpähkinöistäkin. Niihin olen koukuttunut pahemman kerran.

6 Minkälainen on tavanomainen, päivän ruokavaliosi?

Aamu alkaa yleensä maustamattomalla jugurtilla, marjoilla, pähkinöillä ja lorauksella hunajaa. Ilman kahvia ei aamu lähde myöskään käyntiin. Työpäivinä välipalana on usein omena tai pähkinöitä. Lounas on kevyen kaavan mukaan salaattia tai keittoa. Iltaruoka on usein ihan perus kotiruokaa, jonka pyrimme syömään yhdessä. Onni onnettomuudessa, että muu perhe rakastaa myös keittoja, joten jauhelihasoppa tai sosekeitot maistuvat.

7 Vältteletkö jotain ruokavaliossasi? Miksi?

Välttelen tiettyjä ruoka-aineita, joille olen allerginen esim. hasselpähkinä. Aiemmin olin kovin allerginen myös raa’alle omenallekin, mutta tuo allergia hävisi onneksi raskauksien myötä. Eineksiin tulee turvauduttua erittäin harvoin.

8 Suositko superfoodeja tai ravintolisiä?

Parasta superfoodia ovat mustikat mökin pihasta poimittuna. Päivittäisessä käytössä on myös msm- ja maca-jauhe. Gojimarjoja tulee syötyä myös silloin tällöin.

9 Miten rentoudut?

Ruoanlaiton parissa sekä toki syömällä. Syöminen on ihan paras tapa rentoutua. Lasi punaista silloin tällöin hyvän ruoan kanssa hyvässä seurassa rentouttaa myös.

10 Mikä on paheesi?

Mustat salmiakkipääkallokarkit. Aina silloin tällöin iskee ihan hillitön himo ko.nameihin ja silloin pitää hurauttaa lähimpään kauppaan :)

11 Mitä aiheeseen liittyvää haluaisit sanoa teini-ikäiselle Marialle ?

Syö ja nauti. Kohtuudella kaikkea. Ananaskuuri tepsii vain vähän aikaa, etkä jaksa ellet saa tarpeeksi energiaa. Olet kaunis sellaisena kuin olet.

12 Vielä lopuksi hyvinvointiterveiset lukijoille?

Olkaa lempeitä itsellenne; kuunnelkaa kroppaanne ja muistakaa hymyillä itsellenne peilin ohi kulkiessanne <3


Marian blogista löydät inspiroivia sisustuskuvia, asiaa ruuanlaitosta ja lapsiperhearjesta. Lisäksi hän bloggaa ajoittain fiksuja ja lempeitä ajatuksia hyvinvoinnista. Blogiin pääset tästä linkistä.

Ihanaa viikonloppua! Voikaa hyvin.

Ansku


Lue myös Saran, Martinan, Tarun, Noran, Monan, Nannan, Karitan, Vilman, Tuijan, Petrin sekä Kaisan mietteitä aikaisemmista hyvinvointi-inspiraatiopostauksista!

torstai 6. elokuuta 2015

Kas näin homma sujuu. Tai sitten ei.

Ai että se syö naista, kun haluaisi ajatella positiivisesti. Miten ihanaa olisi luopua kell` onni on, se onnen kätkeköön-ajatuksesta ja heittää se huitsin nevadaan. Niin, lupasin kertoa kuinka ratkaisen lonkkaongelmani, joten tässä siihen liittyen asiaa.

Soitin perjantaina fysiatrian polille ja tiedustelin milloin vastaanotolle olisi mahdollista päästä. Ehkä lokakuussa, kuului vastaus. Magneettikuvaan pääsisi siis vasta ties milloin, ja minulle oli annettu ohjeeksi olla tekemättä kuntosalitreeniä ennen kuvan ottoa. Ai terve. Pillahdin itkuun.

Kolmen viikon jalkatreenitauon jälkeen varasin sitten yksityisesti ajan ortopedille, toivoen Pohjolan tapaturmavakuutukseni kattavan lääkärikäynnin. Kävin vastaanotolla maanantaina, ja sain lähetteen magneettiin jonka hinnaksi piti jäädä Kelavähennysten jälkeen noin 140€. Kävin Cityterveydessä magneetissa heti samana päivänä, ja iltapäivällä juhlin putkeen mennyttä suunnitelmaani kesän ensimmäisellä ulkojädellä - tosin piti tyytyä perusjäätelöön Turengin ainoan irtojätskikioskin jo suljettua luukkunsa. Mutta hyvää oli, ja mieli iloinen.

Ortopedi nimittäin antoi ohjeeksi liikkua kivun sallimissa rajoissa. Siitä ilahtuneena en jaksanut isommin hermostua, vaikka magneetissa kävikin ilmi, etteivät he voi antaa Kelavähennystä suoraan. Kas kun lääkäri oli unohtanut antaa jonkin oleellisen paperin. Maksoin sen siis itse, ja sain ohjeeksi hakea tarvittavan lomakkeen Kelasta.


Maanantaina Kelan jono oli päätähuimaavan pitkä. Ihmiset vilvoittelivat viraston ulkopuolella, osa poltteli tupakkaa. Parkkiaika loppui (samoin kolikot) ennen kuin pääsin tapaamaan virkailijaa. Yritin uutta käyntiä tänää. Onnistuinkin! Mutta en minä sitä tarvittavaa lomaketta sieltä saanut. Se pitää kuulemma hakea Mehiläisestä - sieltä yksityiseltä lääkäriasemalta jossa kävin.

Melkein lähdin ajamaan takaisin kaupunkiin. Onneksi en, vaan soitin. Kovasti luurin päässä ihmeteltiin, kuinka kummassa koko kuva on otettu, kun se oleellinen paperi puuttui, ja että kuinka se nyt sillä tavalla uupui, kun se kuuluu aina kirjoittaa. Lääkäriä ei paikalla ollut, tulee kuulemma seuraavan kerran maanantaina. Sottopyyntö jätettiin.

Jännäilen tässä nyt sitten kuinka käy. Rahat on ainakin loppu, kas kun osa-aikaista hoitajan työtä tekee, ei lompakko oikein kestä moisia yllätyksiä. Mutta saanpahan kyykätä.

Mukavampaa päivää teille, toivottaa eräs pettynyt, joka pohtii voisiko lohduttaa mieltään samanlaisella laku-suklaajädellä, jolla juhli maanantaina.

Ansku

tiistai 4. elokuuta 2015

Uutuksia kosmetiikka- ja hiustuoterintamalla

Hehku ja superfood. Siinä kaksi ajankohtaista sanaa, jotka sopivat myös kosmetiikkafanin suuhun. Meille pohjoismaalaisille on nyt kehitetty Lumenen sekä Cutrinin toimesta kaksi uutta tuotetta.

Hiustenhoitosarja Cutrin tarjoaa arktista superfoodia suomalaiselle pehmeälle ja lasimaiselle hiukselle uuden ISM-sarjan muodossa. Sen Aric Active Complex-teknologia suojaa, hoitaa ja hellii hiuksia hiuslaadun ja hoitotarpeen mukaan.

Lumene taas vinkkaa, että hehkuva iho on syksyn suurimpia meikkivoidetrendejä, ja toi markkinoille mineraaleja sekä suojakertoimen sisältävän Nude Perfection Glow Heleyttävän Meikkivoiteen.

Minä testasin näitä uutukaisia.


Lumene kuvailee uuden meikkivoiteen olevan nappivalinta kuivalle ja normaalille, sekä ikääntyvälle iholle. Koostumukseltaan se on kermainen ja kevyt, ja iho näyttää pehmeältä sekä hehkuvalta. Tuote kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti ja lakan siemenuute ravitsee. Suojakerroin 15 suojaa ihoa auringon UV-säteiden vaikutuksilta.

Koostumus tuntuu sormissa pehmeältä. Levittyvyys on hyvä. Keveytensä vuoksi tummat silmänaluset ja ihon muut virheet kaipaavat peiteainetta. Kaksi kerrosta meikkivoidetta silmien alla ei juuri vienyt tummuutta pois, mutta plussaa siitä, että tuote ei pakkeloitunut paksumpien meikkivoiteiden tavoin silmien juonteisiin häiritsevästi. Pintakuiva ihoni näytti raikkaalta melko pitkään levityksen jälkeenkin. Parhaiten tämä meikkivoide sopii normaalille, ja ehkä hiukan pintakuivalle iholle, jolla ei liiemmin ole peittoa kaipaavia virheitä, mutta joka tarvitsee hiukan tasaisuutta ja hehkua. Kävisi melkeinpä BB voiteesta, mutta kosteutus tuskin riittäisi yksinään, jos iholla on yhtään kuivuutta. En suosittele rasvaille iholle, joka on taipuvainen kiiltämään herkästi.


Kauneusalan ammattilainen Mari HiuSalonki Hehq:sta toimitti minulle testiin Cutrinilta muutaman uutuustuotteen. Kokeiluun päätyi tuuheuttava shampoo ja hoitoaine, normaaleille, vahvoille ja värikäsitellyille hiuksille sopiva tehohoitoaine sekä syväkosteuttava hoitosuihke.

Volume ISM Volumizing Shampoon luvataan tuuheuttavan ja pesevän hiukset latistamatta, ja hiuksille rakennetta ja volyymia antaen. Tuote suojaa ja ravitsee hiuksia jättäen ne hoidetuiksi, tuuheiksi ja vahvan tuntuisiksi. Arctic Active -yhdisteen erityiset tehoaineet, mustikka ja koivusokeri, kosteuttavat ja suojaavat hiuksia. Mustikan ravitseva siemenöljy suojaa hiuksia tehokkaasti ulkoisilta rasituksilta. Koivusokeri ja ksylitoliyhdisteet palauttavat hiusten kosteustasapainon, vahvistavat hiuksia ja tekevät niistä kuohkeammat sekä helpommin käsiteltävät. Biopolymeeri antaa volyymia ja tukea hiuksille. Sisältää UVA- ja UVB-suojan hiuksille.

Aivan ensimmäisenä tuotetta testatessani kiinnitin huomioni tuoksuun. Se on makea mutta raikas, hiukan omenainen, mutta ei niin pistävä. Pidin. Shampoo vaahtoutuu hyvin, ja pesutulos on oikein hyvä. Hiukset eivät ole kuivauksen jälkeen raskaat, mutta oma lasimainen hiukseni ei myöskään saa pelkällä pesutuotteella merkittävää rakennetta.


Volume ISM Volumizing Conditioner, tuuheuttava ja hellävarainen hoitoaine antaa hennoille hiuksille kosteutusta, kiiltoa ja volyymia.  Hoitoaine sisältää kosteuttavaa ja suojaavaa mustikkaa ja koivusokeria. Ksylitoliyhdiste palauttaa hiusten kosteustasapainon, vahvistaa hiuksia ja tekee niistä kuohkeammat sekä helpommin käsiteltävät. Sisältää UVA- ja UVB-suojan hiuksille.

Sama makean raikas tuoksu tulvahtaa nenään kun pursotan hoitoainetta kädelle. Tuoksu on kuitenkin pykälän verran miedompi. Hoitoaine tuntuu kovin kevyeltä ja on melko juoksevaa. Epäilin alkuun hoitotehoa, mutta käsittelemätön suora hiukseni sai tarvittavan hoidon. Mieheni piti tuotteista kovasti, ja kehui pitkän kuonnonkirahan tukkansa oionneen helposti, ja tuntuneen mukavan keveältä. Mainitsipa myös, että hiuksia oli helppo käsitellä (eli toisinsanoen laittaa jokapäiväiselle nutturalle).


Intensiivihiusnaamio Care ISM Intensive Caren kuvataan auttavan ylläpitämään hiusten väriä ja kirkkautta. Arctic Active -yhdisteen hoitavat tehoaineet karpalonsiemenöljy ja kasviproteiinit suojaavat värikäsiteltyä hiusta muotoilun ja lämpökäsittelyn aikana sekä ehkäisevät hiussuomujen vaurioitumista. Sisältää UVA- ja UVB-suojan hiuksille.

Tehohoitoaine on ihanan paksua valkoista ja kermaista. Tuoksu on voimakas ja karkkimainen. Levittyy pehmoisesti, mutta 5-10 minuutin vaikutusaika tuntuu pitkältä. Tuote peseytyy hiuksista helposti, ja aikaansaa pehmeät, helposti harjattavissa olevat hiukset. Omat värjäämättömät hiukseni eivät tarvitse niinkään värisuojaa, mutta ajattelen, että niinä päivinä kun olen aikeissa kihartaa tai suoristaa hiuksiani, tuote saattaisi kivasti antaa lisäsuojaa lämmön vaikutukselle.


Moisture ISM Hydrating Care Spray - syväkosteuttavan hoitosuihkeen kerrotaan parantavan kammattavuutta, poistavan sähköisyyden ja palauttavan hiusten kosteustasapainon. Tehoaineet, tunturimustikka sekä Pentavitin™, syväkosteuttavat ja virkistävät sekä hiusta että hiuspohjaa. Sisältää UVB-suojan hiuksille.

Miten ihanaa että näissä kaikissa tuottessa on UV-suoja! Siitä iso plussa. Tuotteet voisi ottaa mukaan aurinkomatkallekin, eikä erikseen suihkutettavia suojia näinollen tarvita. Suihkepullo on käteensopiva, ainetta tulee sopiva määrä eikä pullo ruiki ärsyttävästi. Tuoksu on jännä, ehkä mustikkainen. Ihan miellyttävä. Hiukset on helppo harjata, eikä niistä tule käsittelyn jälkeen lättänöitä, mikäli tuotetta suihkii maltilla, tarpeeksi kaukaa eikä kohdista suoraan hiusjuureen.


Saatoin ehkä hiukan ihastua näihin hiustuotteisiin. Meikkivoiteelta taas kaipaisin hiukan enemmän peittävyyttä, mutta hehkusta ehdottomasti plussaa.

Kivaa ja kaunista tiistaita ihmiset!

Ansku


Tuotteet saatu testiin blogin kautta