lauantai 23. tammikuuta 2016

Postikortti Panamasta


Vietin juuri kolme unohtumatonta yötä San Blasin paratiisimaisella saarella, Kuna-intiaanien hoivissa. Ilman nettiä, lämmintä suihkua ja puhelinyhteyttä. Bambusta kyhätyssä cabanassa tuuli niin, ettei tukka pysynyt päässä. Öisin satoi vähän sisään. 

Silti saarella oli ihanaa. Kerron siitä myöhemmin lisää. Tällä hetkellä nettiyhteys on hiuskarvan varassa. Jotta pääsin kirjautumaan blogiini, piti odottaa noin tunti. Että sain ladattua postauksen kuvat, sain odotella puoli tuntia lisää. 

Olen tällä hetkellä taas mantereella, ja vaihdoinpa myös merta jonka laineissa huuhtoa varpaita. Caribian turkoosit aallot ja lumenvalkoinen hiekkaranta vaihtui Tyynen-Valtameren pauhuun, ja mustaan hienoon hiekkaan. Melovien intiaanien tilalla on joukko surffareita. Olen Santa Catalinassa.


Matkustuspäivien jälkeen olo on aina uupunut. Niin tänäänkin. Taidan hörppiä olutpullon tyhjäksi ja kaivautua peiton alle. 


P.s: Parhaiten pysyt matkassani mukana Instagramin avulla. Löydät minut nimellä ansku_peaceandstyle. Käy tsekkaamassa minkälaisella saarella asustin!

12 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja instan puolella olenkin ihaillut teidän matkaa!!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja teidän reissu kyllä kuulostaa uskomattoman hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä tyytyväisiä että valittiin Panama kohteeksi :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia, varmaan upea reissu :)

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia ja näyttää kyllä niin paratiisilta.

    VastaaPoista
  5. Voi teidän seikkailunne näyttää niin satumaiselta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut ihan huippua. Huomena lento kotiin. Nyyh... Ei vaan, kiva nähdä koiriakin jo! :)

      Poista
  6. Voi mahtavaa!! Mahtavaa reissua sinne <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yksi yö vielä, ja sitten jo kotiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!