sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hyvinvointi-inspiraatio - Ella Elers

All you need is love, laulaa Beatles. Sanoma kuitenkin jäänee monelle aika kaukaiseksi ja pintapuoliseksikin, mutta niin se on. Itsensä ja muiden rakastaminen on kaiken lähtökohta. Rakkauden puolesta puhuu myös hurmaava Ella Elers. Hyvinvointibloggaaja, joka vinkkaa meille tässä jutussa mm. perushyvän ruokavalion kulmakiviä.


Kysyin Ellalta kaksitoista kysymystä:

Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa, ja miksi haluat pitää itsestäsi huolta?

Oon viime aikoina kirjoittanut tästä aika paljon mun blogiin, ja menin heti kattomaan sieltä että olisinko tiivistänyt tämän jotenkin viksusti. Hyvinvointi on mulle sitä että ottaa tän elämän, ihmiset ja ittensä tavallaan sellaisena kuin se on: silloin kun on ihanaa, onnellista, hyvinvointia, rakkautta ja hattaraa niin saa olla. Ja sitten kun on (lainaan vähän itteäni tässä) "ihmisläjä jonka päivän kovin suoritus on se että raahaa itsensä kuumaan suihkuun ja käy sen jälkeen ostamassa bataattiranskalaisia ja hamppuburgerin", niin silloin hyvinvointi on just sitä että saa olla ihmisläjä eikä yritä väkisin muuta.

Mistä ruoka-aineesta tai ruuasta et luopuisi? Miksi?

En mistään! Onneksi ei tarvitse. Mutta jos tulisi maailmanloppu ja kaikilta rupeaisi ruoka loppumaan, niin sitten voisin ensimmäisenä antaa naapureille kaiken muun paitsi banaanit ja tuoretaatelit. Hapankorpuista ja koskenlaskijasta en myöskään luopuisi ihan helpolla.

Vältteletkö jotain ruokavaliossasi? Miksi?

En välttele, kaikki menee :) Tosin pavut saa mahan aina vähän villiksi, mutta joskus ihmisen on myös saatava burritoja ja sitten burritohimo painaa kyllä vaakakupissa enemmän kuin papujen aiheuttamat nolot hetket (esim.  joogatunneilla).

Minkälainen on tavanomainen, päivän ruokavaliosi?

Sellaista tavanomaista päivää ei oikein taida tällä hetkellä olla, mä syön ihan tooodella fiilispohjaisesti just nyt. Eilen söin aamupalaksi suklaabanaanipuuron & vihershotin, lounaaksi itsetehtyjä raakatwix-patukoita, välipalaksi hapankorppuja ja chili con carnen jämät ja illalliseksi oli perunamuusia ja viime kesänä metsästettyä peuraa. Iltapalalla meni vielä twix-patukka.

Suositko superfoodeja tai ravintolisiä?

Joo tuota viherjauhetta otan tosiaan aina silloin kun muistan (aika usein en jostain syystä muista, en tiedä johtuisiko siitä että se on ihan kuoleman makuista), d-vitamiinit, k-vitamiinit, magnesiumit ja kalaöljyt otan melkein joka ilta. Määrät vaihtelee vähän sen mukaan että olenko liikkunut kyseisenä päivänä, syönyt rasvoja ja niin pois päin.

Viisi vinkkiäsi perushyvään ruokavalioon?

Haluaako joku multa vinkkejä tuon edellisen ruokapäiväkirjan jälkeen? :D No, viisi vuotta ruoan ja dieettien kanssa leikkineenä sanoisin että

1. Keho on ihan hirmu viisas jos vaan uskaltaa kuunnella sitä
2. Maailmassa on monia asioita joista ihminen voi ottaa itelleen ressiä, mutta ruoka kannattaa jättää niiden asioiden ulkopuolelle
3. Sellainen dieetti joka kieltää kokonaan suklaan (tai tuoreen korvapuustin silloin kun tilanne vaatisi tuoretta korvapuustia) on tuhoon tuomittu. Aina.
4. Jos ruokailutapoihinsa haluaa muutosta, niin kannattaa keskittyä lisäämään hyviä juttuja, ei poistelemaan "pahoja juttuja"
5. Itselle sopivimman & pysyvästi tasapainoisen tavan syödä tunnistaa siitä, että se tuntuu hyvältä, helpolta ja kivalta.

Miten liikut ja kuinka usein?

Viimeiset kaksi kuukautta on mennyt suurin piirtein pari kertaa viikossa joogaillen! Käyn hotflow/power/bikramtunneilla, sellaiset puolentoistatunnin supermegahaastavat joogatunnit saa just nyt mun sielun hymyilemään ihan joka kerta. Joogaan välillä myös itsekseni jos ohjattu tunti ei sovi aikatauluihin, ja silloin tykkään tehdä ennen joogaa jonkun nopean kehonpainotreenin pohjalle jotta saan veren virtaamaan ja kropan heräämään ennen joogailua. Mun blogista löytyy sellaisia treenivideoita, mikäli tämmöiset nopeat HIIT-treenit kiinnostaa!

Miten rentoudut?

Mä pyrin pysymään suht rentona ihan kokoajan - hyvä ja rento fiilis on nykyään sellainen perusolotila, ja jos sitä ei jollain hetkellä ole niin sitten pohdin vähän tilanteesta riippuen että miksi ei ja teen asialle jotain jos voin.

Yleensä mun levottomuus johtuu joko siitä etten ole liikkunut pitkään aikaan, tai että vertaan itseäni muihin, tai että oon asettanut itelleni jotain hassuja paineita kuten semmoisia että mun pitäisi nyt olla jotain muuta kuin mitä olen. Aika monesti rentous löytyy siis pienen itsetutkiskelun kautta.

Ja jos sitten onkin sellainen tilanne että seinät meinaa kaatua päälle enkä jaksa mitään itsetutkiskeluhöpöhöpöä, niin sitten avantouinti on sellainen joka kyllä nollaa pään ja kehon satavarmasti. Tai tosi kova treeni.

Mikä on paheesi?

Ei ole paheita, mä olen aika hyvä kansalainen! Tai no joo. Jätän auton aika usein sakkopaikoille, tiskit altaassa on enemmän sääntö kuin poikkeus ja matkustan välillä pummilla. Hups.

Vinkkisi tasapainon ja onnen löytämiseen?

Aaaaivan liian iso kysymys. Mä oon kirjoittanut omaan blogiini tähän mennessä 363 postausta jotka käsittelee enemmän tai vähemmän tasapainoa ja onnellisuutta ja juttua riittää edelleen, eli valitettavasti en osaa tarjota tähän kyllä mitään yhtä lausetta joka tiivistäisi ihan kaiken. Ehkäpä juttu onkin niin että mikään muu ei ole niin pysyvää kuin muutos eikä pysyvää tasapainoa tai onnellisuutta ole olemassakaan? Ehkä avain tasapainoon ja onnen löytämiseen on se että hyväksyy että joskus ei ole yhtään tasapainoa, eikä yhtään onnellisuutta? Siltä musta ainakin tällä hetkellä tuntuu. Ja jos kysyisit uudelleen kymmenen vuoden päästä niin voi olla että sanon jotain ihan muuta.

Mitä aiheeseen liittyvää haluaisit sanoa teini-ikäiselle Ellalle?

En luultavasti mitään koska teini-ikäisen Ellan piti tehdä kaikki just niinkuin se tekikin, kantapään kautta oppiminen oli (ja on) Ellan mielestä se The juttu.

Vielä lopuksi hyvinvointiterveiset lukijoille?

Pus. Pus. Puspuspus ♥


Mikäli haluat lukea lisää tämän ihanan rakkauden ja hyvinvoinnin lähettilään ajatuksia vaikka elämän ihmeellisyydestä, klikkaa Ella Elers-blogiin tästä linkistä.

Ihanaa sunnuntaita!


P.s: Lue myös Iinan, Steffin, Saran, Martinan, Tarun, Noran, Monan, Nannan, Karitan, Vilman, Tuijan, Petrin, Kaisan, Marian, Jarin, Sadun, Ainon, Brädin, Jukan sekä Maijun mietteitä aikaisemmista hyvinvointi-inspiraatiopostauksista! Klikkaa nimen kohdalta.

8 kommenttia:

  1. Kiitos Ansku kun jaoit tämän. Mukavaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ja juu, Ellalla on ihanan virkistäviä ajatuksia :)

      Poista
  2. Voi miten ihana haastattelu, kivoja kysymyksiä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kyssärit ja kiva tää postaus sarja muutenkin! Jo's secret blogin Johannan vastauksia näihin olisi kiva myös lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta, Johanna sopiskin tähän kuin nenä päähän!

      Ja kiitos, mukava kuulla että olet tykännyt :)

      Poista
  4. Ihanaa että löysin blogisi, tosi hyviä vinkkejä hyvinvointiin liittyen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onpa kiva kuulla jos jutuista on iloa <3 Energiaa viikkoosi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!