keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Istutushommia - lehtikaalin koulutus

Tänään oli otollinen päivä lehtikaalin koulutukselle. Juu. Kyllä, luit oikein. Olen tänään kouluttanut kasveja. Ensimmäistä kertaa elämässäni. 

Me syömme hurjan paljon kaaleja, varsinkin lehtikaalia. Sitä kuluu smoothien tekoon lehitolkulla. Siksi olen haaveillut että saisin napsia kaalinlehtiä omasta maasta. 

Ostin pussillisen siemeniä, jotka sitten istutettiin viinirypälelaatikkoon. Siinä vasta näpsä minikasvihuone. Ei mennyt kuin muutama päivä, ja muovikippo oli täynnä versoja. Viidessä päivässä pituutta oli kasvanut jo niin paljon, etteivät mokomat meinanneet mahtua laatikkoon. Piti kiirehtiä istuttamisessa. 


Äidin kanssa tänään sitten istuttiin auinkoisella terassilla, ja siirreltiin pikkuisia lehtikaalin versoja omiin purkkeihinsa. Olipa mukavaa puuhaa. Äiti tuumasikin, että puutarhurit ovat kuulemma niitä onnellisimpia ihmisiä. En ihmettele. Jotenkin sielu lepäsi, kun sai nypertää ja laittaa kädet multaan. 


Jokaiselle versolle tehtiin haarukan toisella päällä syvähkö kolo, ja aseteltiin verso varovasti koloon. Hiukan multaa ympärille, vettä ja valmista. 


Nämä versot olivat jo niin pitkiksi kasvaneita, että valitsimme lyhyimmät. Versoja jäi paljon ylimääräisiä. Taidan heittää ne seuraavan smoothien sekaan. 


Pikku kasvimaani jäi vielä ottamaan aurinkoa ulos, mutta tuon ne yöksi sisään. Asetan ne valoisimmalle paikalle, ja odottelen kesäkuuta. Silloin ne istutetaan ulos. 


Aurinkoista päivää 

6 kommenttia:

  1. Vähän ärsyttävää, täällä kun lunta vielä hyvinkin on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa? No mut, onhan vasta huhtikuu :) Kyllä ne äkkiä sulaa. Voi sitten taas juhannuksena sataa ;)

      Poista
  2. Mä en ole koskaan koulinut mitään kasveja. Tai siis olen, kuusentaimia lapsena kesätyökseni. Inhosin sitä silloin ja inhoan vieläkin, käsivarret olivat aina neulasten pistoista ihottumaiset ja kirvelevät... Mutta siis, en ole koskaan mitään noita kasvimaajuttuja tehnyt. Viime kesänä jo ajattelin, että pitäiskö varovasti kokeilla pari perunaa laittaa johonkin sankoon (perunamaasta myös lapsuuden traumoja), mutta toteutukseen ei vielä päässyt.
    Ehkä tänä kesänä jo uskallan jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Kovaa hommaa :D Ei ihne ettei istutushommat nappaa. Mut jos se siitä kun saa tehdä oman mielen mukaan.

      Poista
  3. Ihanat kuvat. Hauskat 😊👌. Sulla on kyllä ihania muutenkin aina nää kuvat. Hyvänmielen kuvia 🌻

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat. Hauskat 😊👌. Sulla on kyllä ihania muutenkin aina nää kuvat. Hyvänmielen kuvia 🌻

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!