torstai 19. toukokuuta 2016

Istutuslaatikko ja lehtikaalin taimet

Huhtikuun alussa oli hyvä aika kylvää lehtikaali. Samassa kuussa, vähän myöhemmin pääsin myös kouluttamaan pikkuruisia taimia, ja nyt toukokuussa nuo pääsivät lopulliseen kasvupaikkaansa. 

Meillä ei ole lapsia, mutta hiekkalaatikko pihalta löytyy kuitenkin. Äidin ehdotuksesta se otettiin hyötykäyttöön. Hiekkalaatikko on nimittäin loistava kasvatuslaatikko. Meidän kasvatuslaatikosta löytyy toivottavasti myöhemmin tänä kesänä rehevät lehtikaalit, sekä ihanat persiljat, korianterit ja pinaatit. 

Lehtikaalit istutettiin kasvatuslaatikkoon esikasvatettuina taimina, samoin persilja, mutta korianteri ja pinaatti kylvettiin suoraan maahan. Saas nähdä kuinka lähtevät itämään. 

Äiti toi laatikkoon myös neljä samettiruusua. Kirvojen torjunta hoituu niiden avulla. 


Jään odottelemaan jännityksellä minkälaista satoa pääsen korjaamaan...

Onkos siellä muita wannabe-viherpeukaloita tai HC-tason tarhureita? 



Lue myös

Istutushommia - lehtikaalin koulutus

13 kommenttia:

  1. Me laitettiin viikko sitten siemenet kasvimaahan, meni perinteiset porkkanat ja kyssäkaalit ja halusin myös lehtikaalta. Koska taimia ei löytynyt, laitoimme lehtikaalin siemeniä ja lueskelin pussista, että ne maistuvat parhaimmalta yöpakkasten jälkeen, eli joskus loppusyksystä. Hä? Enpä ollut kuullut, toivottavasti lähtevät kasvamaan ja saadaan lokakuussa pakkaskaalia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, no toivotaan tosiaan! :D Sato-onnea <3

      Poista
  2. Viherpeukalo, morsiusharsoa yritän kasvatella häitä varten... :D

    VastaaPoista
  3. Ah. Mä sitten jaksan ihailla kaikkien viherpiiperöiden kasvatus hommia. Olipa sitten kysessä kukat tai ihan ihka oikea syötävä :D.
    Mulla on itsellä peukalo keskellä kämmentä mitä tuulee mihinkään kasviin :D.

    Hmmm...kannattaa laittaa kameravalvonta sadolle ;)))

    VastaaPoista
  4. Mua niin harmittaa, kun ei ole ehditty vielä tähän omakotitalon pihaan tekemään sen ihmeempiä istutuksia. Meidän rivarin pihassa oli istutuslaatikot ja pimpulat kun tuli hyvää perunaa ja porkkanaa! Salaateista puhumattakaan. Ehdottomasti meillekin siis jossain vaiheessa tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut kaikki aikanaan. Siinä on niin paljon hommaa muutakin. Mullakaan ei ollut viime vuonna, kun aika meni kaikkeen muuhun :)

      Poista
  5. Mie olen niin haaveillut istutuslaatikosta omalle pihalle. Olisi niin ihana laitella tytön kanssa sinne porkkanaa ja salaattia ja ja ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täytyis vain käydä ostamassa ekana noi taimilaatikot ja jotain mitä niihin istuttaa :)

      Poista
  6. Eikä onpa suloinen pikku kasvimaa! Toivottavasti tuottaa satoa :) Itsellä ei kerrostalossa ole mahdollisuutta kasvatella mitään (vaikka intoa olisi) mutta onneksi pääsee nautiskelemaan äitin ja iskän kasvimaan antimista joka kesä :) äidillä kasvaa kesäkurpitsat aina niin hyvin, että niitä on ihan vaivaksi asti :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!