torstai 30. kesäkuuta 2016

Meri vetää puoleensa

Aika usein kesäisin mietin, miksi en asu Helsingissä jossain tunnelmallisessa, vanhassa jugendtalossa, jossa olisi leveä ikkunalauta, ja jonka ääreltä näkisin meren. 

Sitten tipahdan taas todellisuuteen. Tajuan olla kiitollinen omasta terassista, jolla saan ottaa aurinkoa. Ja pihasta, jolla koirat saavat temmeltää. 

Mutta se meri. Siinä on sitä jotain. Se vetää puoleensa. Kiinnostaa ja houkuttelee seireenin lailla. 

Kävin keskiviikkona haistelemassa merituulta, kun päätettiin ystävän kanssa treffata kuohuviinin äärellä. Kippisteltiin jänniä työkuvioita, vanhenemista ja viisastumista. 

Aina välillä huokailin miten ihanaa oli olla siinä. Aurinko paistoi. Meri kimmelsi ja välkehti. Sen aalloilla joutsen sukelteli ja pesi päätään - ja minä luulin ilman silmälasejani, että joku kadun kulkija oli pysähtynyt puunaamaan itseään rantavedessä. 

Oli kuohuviinilasillinen ja ihana ystävä. Ei siinä hetkessä muuta tarvittukaan. 

Yhtäkkiä neljä tuntia oli kulunut, ja minä kiirehdin jo junaan ja kohti kotia. Junassa haaveilin vielä hetkisen aikaa merenrantakodista. Ehkä joskus...

Kuva: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Aurinkoista loppuviikkoa 

5 kommenttia:

  1. Samaa mieltä! Merestä saa valtavasti voimaa. Sen äärellä mieli rauhoittuu hetkeksi, voi vain olla ja kuunnella aaltojen liplatusta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos aivan ihanasta päivästä - ihan mahtavaa kun ehdit käymään Helsingissä <3

    VastaaPoista
  3. Kiva aihe, ajattelen samoin. Onneksi sain vihdoin lomalla merinäköalan, tästä näköalasta ei tekisi kylläkään mieli luopua.. palmuja ja turkoosinsininen meri. Niin mites olisi koti johon kuuluisi sekä terassi+merinäköala?

    VastaaPoista
  4. Mä oon aina asunut merenrantakaupungeissa ja landekin on saaressa, meren ympäröimänä. En varmaan osaisi asua sisämaassa, vaikka järvimaisemakin on tietysti kaunis omalla tavallaan. Mut meri, siinä on jotain maagista. <3 Se rauhoittaa, mutta mikään ei oo siistimpää kuin moottoriveneen nokassa istuminen kun faija on puikoissa, kun tuntee veden viistävän varpaita ja näkee auringon kimmeltävän aalloilla. RAKASTAN!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!