maanantai 17. lokakuuta 2016

Ogob-Sibu-Dup-saaren vanhin: "Kuna-intiaani on kaikkien ystävä"

Luitko jo matkakertomukseni San Blasista? Sen, jossa kuvailin kosteita alkuperäisasukkaiden bileitä, joihin päädyimme mukaan?

Nyt tarina saa jatko-osan. Haastattelin tuolla reissulla upeaa Kuna-intiaaninaista. Päästetään hänet pidemmittä puheitta "ääneen".


Minä olen Puna Abila Henry. 

Olen 85-vuotias Kuna-intiaani. Asun Ogob-Sibu-Dup-saarella Kuna Yalan osavaltiossa Panamassa. 

Ogob tarkoittaa kookospähkinää, Sibu valkoista ja Dup saarta. 

Viihdyn tällä pienellä, valkohiekkaisella ja tuulisella saarella jota kirkas, turkoosi vesi ympäröi. En haluaisi asua missään muualla. Täällä on niin kaunista. Saarella asuu yhteensä neljä perhettä. 

Olen asunut Panama Cityssä, mutta päädyin tälle saarelle, kun menin naimisiin viisitoistavuotiaana. 

Perheeseeni kuuluu viisi jäsentä. Minä olen vanhin ja minulla on kuusi lasta. Kaksi poikaa ja neljä tyttöä. 

Herään aamulla aikaisin, viidelta tai kuudelta. Päivisin teen koruja sekä perinteisiä Mola-vaatteita. 

Pidän kalasta, varsinkin kalakeitosta. 

Kuna-perinteisiin kuuluu olla kaikkien ystävä ja elää rauhassa. Keitän mielelläni kahvit vierailleni. 

Jumalani on Bab Dummod, kaiken luoja. Hän tuli avaruudesta kultaisella laivalla. Profeetta Ibeorsunin mukaan Kuna-naisen kuuluu pukeutua värikkääseen Mola-vaatteeseen, ja koristaa nilkat sekä käsivarret koruin”.


Lue myös

Santa Fe - askeettinen vuoristokylä Panamassa
Rennon fiiliksen Bocas Del Toro
Paloja päivästäni Panamassa
Hyvästi Bocas Del Toron saari - tervehdys Santa Fe
Terveisiä Panamasta
Mahahual - vastakohtien kalastajakylä Meksikossa
Viime päivät Isla De Holboxilla
Paikka, jossa vihreät papukaijat lentävät
Little Place called Tulum
Snorklausretki Tulumissa
En koskaan kyllästy hennon aallon ääneen
Kaunis ja sympaattinen Isla De Holbox
Historiaa henkivä Chichen Itza
Valladolid - Pala aitoa Meksikoa
Tansania - yö safarilla, teltassa
Safari Tansaniassa - maa aikojen alussa fiiliksiä ja jänniä kokemuksia
Unohtumaton Sansibar

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinenn postaus, kiitos tästä. Hieno teksti, hienot kuvat.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn yllä olevaan kommenttiin, tosi mielenkiinoista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!