torstai 13. lokakuuta 2016

Täydellinen mekko-ostos

Menin vähän vahingossa eilen Bik Bokiin. Vartalonmyötäinen mekko lyhyillä hihoilla huhuili ärsyttävän houkuttelevasti rekissä. 

Nakkasin vaatteen käsivarrelleni ja jatkoin katselukierrostani, kun paikalle pyyhälsi ystävällinen myyjä tiedustelemaan allekirjoittaneen mahdollista avuntarvetta. Kyselinkin sitten, löytyisikö vastaavaa mekkoa pitkillä hihoilla. 

No löytyihän sellainen. 

Kiroilin mielessäni, koska en todellakaan nyt voisi tuhlata vaatteeseen. Miksi edes olen täällä, mietin. 


Mekko Bik Bok
Nahkatakki Ellos
Kengät saatu Eccolta


Vein sovituskoppiin muutaman muunkin mekon. Raasut jäivät kyllä kokonaan sovittamatta, koska voittaja oli löytynyt ennen kuin kilpailu oli alkanutkaan.

Jännittävä väri, ihan täydellisen rento malli ja pehmoinen matsku, sekä tietty kohtuullinen hinta viimeistelivät ostopäätöksen. 

Myönnän, että koin kyllä pientä morkkista tästä extemporehankinnasta, mutta toisaalta, pidän tästä kyllä kovasti. Jopa niin paljon, että mekko ikuistettiin Popularin uusiin mallikuviinikin tänään.

Nyt yritän ajatella, että ei yksi tällainen ostos oikeasti silloin tällöin vie allikosta ojaan. Eihän?

4 kommenttia:

  1. Aivan huippu tuo mekko. Onneksi etä jättänyt sitä kauppaan yksin huhuilemaan. Tuo väri on kyllä kiva 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin värivalintaa itsekin. En ajatellut et tällainen murrettu punainen kävisi näin hyvin :D

      Poista
  2. Ihana mekko! Sopii ihan täydellisesti sun kropalle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!