perjantai 25. marraskuuta 2016

Casco Viejo on yllättäen vasta toiseksi vanhin kaupunki Panama Cityssä

Tämän vuoden kohokohdasta, menneestä Panaman matkasta on kulunut jo aikaa, mutta minulla on siitä vielä paljon sanottavaa.

Tällä kertaa haluan kertoa Panama Cityn vanhasta kaupungista, rappioromanttisesta Casco Viejosta, joka ei suinkaan ole ensimmäinen kaupunki Panama Cityssä, vaan vasta toinen. 

Ensimmäisen, Panama Viejon, tuhosi merirosvo Henry Morgan kokonaan. Jäljellä on vain raunioita. Casco Viejo on rakennettu sen jälkeen. Oikeastaan Panama Cityllä on siis kaksi vanhaa kaupunkia. 

UNESCO:n maailmanperintökohteeksi listattu yli 300 vuotias vanha kaupunki sijaitsee muutaman kivenheiton päässä pilvenpiirtäjistä ja uudesta kaupungista. Sitä kiertää meren päälle rakennettu autotie.


SAMAAN AIKAAN ERI MAAILMOJEN VÄLISSÄ

Modernin Panama Cityn kaupunginosan pilviä hipovat tornitalot jäivät taka-alalle, kun kävelimme kuuman kosteana päivänä maisemia ihaillen rantakadulla. Taakse katsoessani näin ultramodernin kaupungin lukuisine autoineen ja erittäin siisteine puistoineen. 

Tuntui kuin olisin eri maailmojen välissä. Oikealla puolella ränsistyneet rakennukset, joiden parvekkeita peittivät ritilät ja kalterit, seisoivat surkeina paikoillaan. Kyseessä oli kai jonkilainen slummi, josta turistia varoiteltiin paikallisen taxinkuljettajan toimesta. 

Vasemmalla välkehti meri, ja kun tähyilin kauemmas, näin laivoja sekä telakka-lauttarakennelmia. Kauniisti restauroidut Casco Viejon  rakennukset häämöttivät edessäni. Niitä paloin halusta päästä katsomaan lähempää. 


VANHAN KAUPUNGIN UUDISTUSPROJEKTI

Vanhassa kaupungissa restauroitiin rakennuksia urakalla mukailemaan entisaikojen loistoa. Lämmitti nähdä, kuinka upeaksi vanha kaupunki alkoi taas muodostua, kun siitä pidettiin huolta. 

Mieleeni tuli kuva Sansibarin Stone Townista, Queenin edesmenneen laulajan Freddie Mercuryn syntymäkaupungista, joka kaipaisi samanlaista käsittelyä ränsistyneille, mutta historiaa henkiville pinnoilleen. Osa rakennuksista Panama Cityn vanhassa kaupungissakin oli kuitenkin jo niin vaurioituneita, ettei niitä pelastane mikään.


HISTORIAN HAVINAA, PINA COLADAA JA PANAMAHATTUJA

Minusta on kehkeytynyt aikamoinen historiafriikki. Haluan matkoillani tutkia ja nähdä mahdollisimman paljon. Erityisesti nautin historiallisista paikoista - jos hiekkaranta ei ole lähistöllä. Siksi koin Casco Viejon mielenkiintoisemmaksi kohteeksi, kuin sen vieressä sijaitsevan uuden kaupungin Trump Towereineen ja sieluttomine ostoskeskuksineen.

Ihaninta ihan vain kiertelyn ja katselun lisäksi on istahtaa hetkiseksi Calle 4 Esten varrelle, Bolivarin puistossa sijaitsevaan katuravintolaan. Tilata Pina Colada, kuunnella latinomusiikkia ja seurata katuvilinää. Ja nauttia kiitollisena olostaan tässä paikassa, johon on päässyt tutustumaan. 

Sitten jaksaakin taas jatkaa matkaa, ja etsiä itselleen pakollisen matkamuiston, panamahatun. Niissä muuten on laatueroja. Jos haluat laadukkaan käyttöhatun, tarkista, että lätsä pysyy muodossaan vaikka kierittäisit sen rullalle. 



Lue myös aiemmat matkajuttuni: 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!