torstai 8. joulukuuta 2016

Hankin euron kehykset

Yhteistyössä Instrumentariumin kanssa

Aika pitkään on jo pitänyt siristellä, joten ei tullut yllätyksenä, että näköni on huonontunut siitä kun hankin viimeksi silmälasit. Kuulemma jo reilut kaksi vuotta on kulunut viime käynnistäni, sanoi optikko pyöritellessään käsissään lappusta, johon on merkitty aiemmat näkötestini tulokset ja päivämäärä.

Oho. Aika rientää, on taas todettava.

Oli siis aikakin suunnata silmälasikauppaan. Sen lisäksi etten enään näe, on toinenkin loistava syy miksi kannattaa etsiä omaan päähän sopivia kakkuloita juuri nyt. Instrumentariumissa on nimittäin kauhea määrä kehyksiä yhdellä eurolla. 

Minä löysin Kauppakeskus Goodmanin Instrumentariumin mukavan monipuolisesta valikoimasta omani, mutta myönnän, että kyllä se vaati aika monen kehyksen sovittamisen. 

Haluatkos nähdä lempparini? Postauksen lopussa odottelevat myös ne, joihin päädyin. 


Nämä pyöreät on ihan huikeat. Vastaavat olivat vahva vaihtoehto jo silloin kaksi vuotta sitten. Ihan mahtavaa Harry Potter-fiilistä! Enkä edes ole sarjan tai kirjan fani. 


Jani bongasi nopeasti ylärivin keltaiset, mutta ne olivat pikkupäähäni auttamatta liian suuret. Höh. Niiden avullahan piristyisi koko naapuripitäjäkin!

Ylärivissä oikealla: Aika kivat. Mutta. Asialliset. Ehkä jopa liian? Kehykset ovat Calvin Kleinin. 

Noista InStylen kehyksistä tuossa alarivissä vasemmalla tykkäsin hurjasti. Kiva tuo sangan yläosa.


Ihanaa pientä seitkytluvun twistiä noissa Fuzionin kehyksissä ylärivillä vasemmalla. En kuitenkaan valkannut näitä. Nyt melkein harmittaa.

Punaiset Fuzionin kisulasit ovat aivan liian Neiti Näpsät (vai sittenkin Mummo Ankat) minun makuuni, mutta pakko oli kokeilla. Viimeksi nimittäin harkitsin myös tämän kaltaisia, mutta haalean vanhan roosan värisiä, ja läpikuultavia.

Alarivin kummatkin kakkulat, niin mustasankaiset Carrerat kuin musta-pastellit Guessitkin, ovat ihan sikamageet, mutta ehkä kuitenkin liian räväkät tarpeeseeni.


Lopulta kehykset löytyvät. Kahdet, itseasiassa. Toiset normihintaiset, ja toiset euron kehysten joukosta. En voisi olla tyytyväisempi. Enkä todellakaan malta odottaa, että saan ne käyttöön ja näen taas paremmin.

Oli nimittäin aika jäätävä ero, kun optikko demosi miten näen nykyisillä laseillani, ja miten tulen näkemään uusilla. Huh! 

Ehkä jo seuraavalla kerran tunnistan vastapäätä istuvan ystävänikin kahvilan muiden asiakkaiden joukosta. Tänään en vielä tunnistaut. Sori Ilona

Tässä nämä kaunokaiset nyt sitten ovat. Harry Potter ja hänen isoveljensä. Kuvassa etualalla olevat kehykset ovat Tommy Hilfigerin ja taka-alalla olevat ovat Fuzionin.

Mitäs sanot?

6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!