sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Täydellinen, terveellinen aamiainen

Voisi sanoa, että aineenvaihdunta pelaa vähintäänkin kohtuullisesti jos yöllisen paaston jälkeen on nälkä. Kroppa toimii suunnitellusti, ja kaipaa energiaa. Aamupalan skippaaminen saattaa johtaa säästöliekki-ilmiöön - jota muuten sivusin tässä aiemmassa jutussani. 

Aamupala on yksi hyvinvointini kulmakiviä. Haluan sen olevan laadukas, täynnä ravintoaineita jotta päivä saa hyvän startin. Muistaakseni siitä on jonkinlaisia tutkimuksiakin tehty, että aamupalan laatu saattaa määritellä päivän aktiviteettitason sekä muiden ruokailujen laadun. Tämän olen todennut itsekin. 

Yksi lempiaamupalani on tuorepuuro. Ja se kelpaa muuten miehellekin. On kuulemma hyvää ja terveellistä. 


Pohjan teen usein samankaltaiseksi. Siihen tarvitaan:

- Kaurahiutaleita

- Chiansiemeniä

- Muita siemeniä. Itse käytän pellavansiemeniä sekä lisäksi Go Greenin siemensekoituspussia, jossa on auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä sekä cashewpähkinöitä.

- Turkkilaista jogurttia. Mielellään luomuna jos mahdollista. Minä suosin Lindahlsia, josta muuten laktoositon miehenikin voi huoletta käyttää "perus"- tai luomuversiota ilman vatsanväänteitä. 

- Kookosmaitoa

- Granaattiomenan siemeniä

- Marjoja


Kasaan aineksia kerroksittain fiilispohjalta suureen lasipurkkiin, tyyliin; pohjalle granaattiomenan siemeniä, päälle reilu ripaus kaurahiuteita ja kaikkia siemeniä, marjoja ja loraus kookosmaitoa, pieni kauhallinen jogurttia ja sitten kierros alkaa alusta. Jätän sen verran tilaa, että kaikki ainekset mahtuvat sekoittumaan.  

Lopulta sekoitan huolellisesti ravistelemalla. Jätän tekeytymään yön ajaksi. Tästä määrästä riittää hyvin kahdelle.

Tällä kertaa lisäsin annoksiin kiiwiä sekä luumua, ja hiukan kookoslastuja päälle. 

TÄY-DEL-LIS-TÄ. 

Ihanaa sunnuntain jatkoa 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oi ja maku, sekin on ihana! Ja hei kiva kun löysit vastavierailulle ♡

      Poista
  2. Just tuorepuuroa ajattelin tehdä aamupalaksi. Kelpuutan sen jo tunnin turpoamisen jälkeen, mutta aika myöhäinen aamupalaa tästä näyttää tulevan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Mekin syötiin just aamupalaa kun äiti soitteli yhden jälkeen ja kysy mitä tehdään. Sitä nauratti kovin meidän aamupalan ajankohta. Outoa.

      Poista
  3. Kiva ohje, seuraan näitä ruokaohjeitasi mielenkiinnolla, koska ensi vuoden tavoitteena on tehdä täydellinen ruokaremontti. Minkäläiset mittasuhteet annoksessa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)

      Tsemppiä hurjasti ruokaremontin kanssa. Saako kommentoida sitä? Haluaisin antaa neuvon, että alkuun et jättäisi mitään pois, vaan lisäisit ainoastaan niitä hyviä asioita yksi kerrallaan, pikkuhiljaa, niin mieli pysyy muutoksessa mukana. Tarpeeksi toistoa, niin alkaa muodostua tapoja. Ja sitten taas pikkuhiljaa niitä "huonoja" juttuja voi alkaa tiputella pois, kun niille ei ole enään tilaa :)

      Mä laitan niin fiilispohjalta aineksia sekaisin, että en osaa sanoa ihan tarkkoja mittoja. Postauksessa aika hyvin kuvailinkin, että reilu ripaus kaurahiuteita (oisko ehkä puol desiä) ja kaikkia siemeniä, marjoja ja loraus kookosmaitoa(varmaan noin puol desiä tätäkin yhdellä kerralla, ja toisella kierroksella saman verran), pieni kauhallinen jogurttia, ripaus granaattiomenan siemeniä ja sitten kierros alkaa alusta.

      Poista
  4. Näyttää ja kuulostaa hyvältä :) Pitäisi päästä sisään tuorepuurojen maailmaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan. Ihanaia makuja, paljon terveellisiä juttuja, ja pitää nälkääkin kohtuullisesti :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!