maanantai 23. tammikuuta 2017

Ensikosketus Thaimaahan - Koh Samui on helppo ja vilkas

Hei. Terveiset tropiikista. 

On myöhäinen ilta. Istun bambusta rakennetussa tuolin ja pöydän yhdistävässä rakennelmassa, jota peittää kaislakatto. Thaimaan pimeys on laskeutunut ympärille jo monta tuntia sitten. Sirkat sirittävät vehreässä, runsaassa puutarhassa ja aallot lyövät rantaan muutaman askeleen päässä. Hörpin jasmiiniteetä. Sen valmistus yltää 1200-luvulle saakka. Vaikka sen varsinainen kotimaa ei olekkaan Thaimaa, sen pehmeä maku sopii tähän iltaan täydellisesti. 

Hetki sitten ihmettelimme meitä mereltä päin lähestyvää tulipalloa. Ja toistakin. Ne liitelivät tuulen mukana yllättävän määrätietoisesti. Sitten toinen tippui mereen toisen kohotessa yhä korkeammalle. Ne olivat kai perinteisiä Thaimaalaisia taivaslyhtyjä. Ensimmäisiä, joita olen koskaan nähnyt alkuperäisessä ympäristössään.



Tulimme tänään uuteen kohteeseen, kun pikavene leiskautti meidät Koh Samuin saarelta Koh Phanganille. Jo kymmenen minuutin matkanteon jälkeen ensimmäiset huonovointiset hoipertelivat ohitseni matkustamon penkkiriveiltä kannelle ja vessaan. Tuuli olikin aikamoinen ja aallokko sen mukainen.



Olen herännyt nyt kolmena, melko utuisena aamuna Thaimaassa. Ensivaikutelma maasta on oiken mukava. Hymyjen maa on saanut turistinkin huulille hymyn. On ollut kauniita vaalenpunaisia aamuja, ja iltoja jolloin pilvet ovat haalean vaalean violetteja. Se näyttää kauniilta pastellinvihreän meren yläpuolella. On täällä ukkostanutkin. Niin, että ikkunat helisivät.

Näin lyhyen empiriisen tutkimuksen perusteella väittäisin Thaimaata hyvin erilaiseksi kohteeksi verrattuna muihin maihin, joissa olen saanut vierailla. En enää ihmettele miksi turistivirrat, varsinkin suomalaiset, liikkuvat tähän suuntaan. 

Tänne turistin on helppo tulla ja täällä on helppo olla. Allekirjoittaneelle ehkä jopa liian helppo, mutta toisaalta, tämän matkan pääasiallinen tarkoitus oli rentoutua, ei niinkään seikkailla ja tutkia. Vaan mihin tiikeri elämyshakuisista raidoistaan pääsisi. Täytyy kai vielä vähän harjoitella.


Ehdin koluta vain Koh Samuin saaren pohjois- ja koillis- sekä itärantoja, joten otanta on, noh, rajallinen. Näiden alueiden sanoisin olevan kohtuullisen rauhallisia - verrattuna tietenkin saaren muihin rantoihin - mutta kuitenkin täynnä turisteille suunnattua aktiviteettia. Aitous tuntuu Koh Samuin saarella piiloutuneen täyteen rakennettujen rantojen, vesipuistojen ja jonkinlaisten eläintarhojen alle. Välimatkojen pituus yllätti. 

Huomena tutkin miltä tämä, Koh Phanganin saari näyttää.


SIIRTYMINEN KOH SAMUILTA KOH PHANGANILLE  - JA SIITÄ ETEENPÄIN KOH TAOLLE

- Yleisiä pikaveneitä lähtee Koh Samuilta monestakin satamasta. Me lähdimme Mae Namista, josta lähtee aamulla kello 8.20 yksi vene ja toinen päivällä kello 12.50 

- Me ostimme liput veneeseen lippuluukulta satamasta jo hyvissä ajoin ennen veneen lähtöä, mutta ilmeisesti paikalla on hyvä olla 20-30 minuuttia ennen veneen lähtöä. 

- Liput maksoivat 300 THB /hlö = noin 7,92€

- Veneeseen lastataan ensin Koh Taolle menevät, koska he jäävät kyydistä myöhemmin kuin Koh Phanganille menevät. 

- Pyörätuolillakin näyttäisi matkanteko onnistuvan. Tuoli kannettiin henkilökunnan toimesta ulos veneestä. 

- Kummassakin satamassa on laituri, eikä vedessä tarvitse kahlata. 

- Matkatavaroista osa lastataan veneen nokkaan. Ne voivat kastua jos sataa. Osa matkatavaroista kuten meidän, lastattiin sisään tyhjäksi jäävään kohtaan. 

- Veneessä on istumapaikkoja kahdessa kerroksessa, mutta me emme mahtuneet istumaan, eivätkä kaikki muutkaan. 

- Matka kestää Koh Phanganille noin 20 minuuttia ja vene jatkaa siitä matkaa Koh Taolle. 

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kiva, että pääset reissussakin kirjoittelemaan. Nautinnollista reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täällä kyllä yhteys tuntuu pelittävän superhyvin. Kiitos! <3 Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ah niin ihania kuvia Thaimaasta, tuli ikävä noihin maisemiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Sama juttu! Saavuin viime yönä kotiin :D Ei auta kuin alkaa suunnitella uusia retkiä ja reissuja ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!