tiistai 17. tammikuuta 2017

Snorklausretki joka toteutti haaveeni. Ja enemmän.

Snorklatessani Tyynen valtameren sinisessä tummuudessa, yhtäkkiä jostain lipui kilpikonna. Valtava ja kaunis merikilpikonna. Pitkäaikainen haaveeni toteutui sillä samalla hetkellä.

Konna liihotti sulavasti veden alla kuin kotka ilmassa. Sitten se otti suunnaksi merenpinnan. Minä nousin lumoutuneena myös pintaa kohden, ja pian me olimme kasvotusten. Minä ja konna. Siinä me katselimme toisiamme suoraan silmiin.

Kilpikonnan ilme oli rauhallinen. Se oli niin tyyni, että voin kuvitella itse Buddhalla olleen sellainen katse. Sitten tuo upea eläin jatkoi matkaansa. Minä jäin seuraamaan sen etenemistä onnen tunne rintaa täyttäen. 


Niin kauan kuin olen matkaillut, olen aina toivonut pääseväni uimaan villin kilpikonnan kanssa meressä. Kun toiveeni tuona päivänä toteutui, oli tunne niin pakahduttava että kyyneleet nousivat silmiini. 

Minulle olisi riittänyt tämä upea kohtaaminen, mutta maailmankaikkeus halusi näyttää muutakin. 

Uin Janin kanssa vierekkäin kasvot kohti merenpohjan pimeyttä. Sitten mieheni alkoi viittoa käsillään levottomasti, osoitteli johonkin. Pian minäkin näin ne. Kaksi mustaa, valtavaa valkopilkkuista rauskua liihotteli suoraan alapuolellamme. Mikä majesteetillinen näky. Toinen oli vähän toista suurempi, liekö äiti ja poikanen vai pariskunta. Rauskut eivät pitäneet kiirettä liidellessään eteenpäin. 

Henkeä salpasi. Olin samaan aikaan ihastuksissani ja kauhuissani. Muistelin joskus kuulleeni luontodokumentissa rauskusta, joka saattoi iskeä piikillään yläpuolellaan olevaa uimaria tuntiessaan olonsa uhatuksi. Toivoin, että tälläkertaa kyseessä olisi paholaisrausku. Sitä ihmisen ei tarvitse pelätä. 

Tuo snorklausretki Panamassa oli elämäni hienoimpia kokemuksia. 


Retkemme starttasi Santa Catalinan kylästä. 

Poikkesimme kolmessa eri snorklauskohteessa. Lounaan me nautimme Coiban kansallispuistossa, entisellä vankileirisaarella. Viivähdimme hetkisen myös pienellä paratiisisaarella, jossa olisi saattanut nähdä krokotiileja. 

Emme nähneet, mutta joimme virkistävät oluet ja ihailimme valkoista hiekkaa. Ihanaahan sekin oli. 





Panaman Santa Catalinan niin kutsutussa keskustassa on kauppa ja sukellusfirma, joka toteuttaa retkiä. Noin 8-10 hengen snorklausretkemme kesti useamman tunnin. Se sisälsi juomaa sekä ruokaa, ja melko töyssyisen veneretken ja opastuksen parhaille paikoille.

Suosittelen varaamaan käteistä retken maksamista varten. Yhteydet ovat todella huonoja vielä, eikä meidän pankkikorttimmekaan aina siksi toiminut. 


Lue myös

2 kommenttia:

  1. Tuo on varmasti ollut tunteita järisyttävä kokemus voisin kuvitella. Jäi huvittamaan nuo eläimet joista kerroit. Esikoistyttäreni puhuu kilpikonnista joita haluaisi lemmiksi, ja minä koen olevani tällä hetkellä kuin suutaan aukova krokotiili, valmiina puremaan. Rauskuja taas muistan ihailleeni jossain akvaarioihin säilöttyinä vuosia sitten, sellaisia isoja joita saattoi silittää. Luonnossahan kaikki on aina kauniinpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli. Ihan uskomaton. Balilla oli paikka jossa oli epätodennäköistä että ei näkisi. No, me ei nähty. Jäi kaivelemaan, mutta nyt se haave on tavoitettu <3

      Olen samaa mieltä. Luonnossa kaikki on kauniimpaa. Tulimme tänään Koh Samuilta, saarella jossa turistit pääsevät silittelemään tiikereitä. Niin surullista. Haaveilen kyllä näkeväni tiikerin, mutta sen luonnollisessa ympäristössä ilman silittelyjä.

      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!