keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Testissä Lidlin joogavaatteet - saako halvalla laatua?

Kun oman kylän Lidliin saapui kuorma-autollinen joogavaatteita(!) ja tarvikkeita, lähdin suitsait sukkelaan penkomaan laareja.

Koska olen kuullut Lidlin urheilutamineista vain hyvää, ei arveluttanut ostaa täydennystä omaan joogagarderobiin. Hinnalla nuo eivät olleet pilattu ja kovin nopeasti tuotteet olivatkin käyneet kaupaksi. 

Esimerkiksi söpöt joogatopit. Jäljellä oli vain minulle epäsopivia kokoja. Enkä löytänyt lainkaan kauniita, pitkähihaisia kietaisumallisia joogapuseroitakaan. Höh.

Löysin kutenkin harmaat joogatrikoot ja takin samassa kuosissa, haaremimalliset löysät housut sekä joogablokin ja maton. Testasin nämä käytössä. 


Joogamatto

Tarjolla oli kahta väriä. Vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Oikeasti kumpikaan ei houkuttaut, mutta halusin testata maton toimivuuden. Siispä punainen lähti mukaan. Siinä oli sentään kivaa kuviota.

Matossa on kohtuullinen pito. Alaspäin katsovassa koirassa ei otteeni lipsahtanut. Nyppylämäinen pinta sai kuitenkin pohtimaan maton kestävyyttä. Niinhän siinä kävi, että toisella testikerralla ensimmäinen pikkupalanen irtosi. En siis suosittele tätä. 


Joogablokit

Hiukan pehmeämpi kuin joogakaupasta ostettu tiiviimpi palikka, mutta aivan toimiva. Tykkäsin siitä, että paketissa oli kaksi blokkia, ja ne sai edullisemmin kuin yhden palikan joogakaupasta ostettuna. 


Haaremimalliset löysät housut

Ihanan pehmeät ja ilmavat päällä. Olen käyttänyt näitä välillä ihan kotihousinakin käyttömukavuuden vuoksi. Materiaali joustaa erittäin hyvin, vyötärönauha on mukavan leveä ja kivana yksityiskohtana täytyy mainita nilkan hiihtarityyppinen osa, joka saa halutessaan jalkapohjan alle. Päkiä ja kantapää jäävät kuitenkin paljaaksi. Tykkään nästä. 


Joogatrikoot

Kiva kuvio. Hiukan sukkahousumainen fiilis, mistä miinuspiste. Materiaali on napakka, mutta kangas kuitenkin sen verran ohut, että iho paistaa tietyissä asanoissa läpi. Harjoituksen aikana housut pysyivät hyvin ylhäällä ja antoivat liikkeissä mukavasti periksi. Tarpeeksi leveä vyötärönauha. 


Takki

En ollut vielä aloittanutkaan harjoitusta, kun oli jo lämmin. Jania nauratti, kun puin nämä saman kuosisten trikoiden pariksi. Näyttävät kuulemma alusvaatekerrastolta. Takki antaa mukavasti periksi liikkeissä mutta on niin lämmin, etten pystyisi pitämään koko harjoituksen ajan päällä. Ei onneksi tarvitsekkaan. 


Yhteenvetona voisin sanoa, että en jatkossa luota palavasti Lidlin trikoiden laatuun - olen niiden suhteen muutenkin tarkka ja nirso, läpi ei saa näkyä - mutta muita urheiluvaatteita voisin sillä silmällä katsella ja hankkia tarpeeseen. 

Tarvikkeissa on syytä pohtia omaa hinta-laatusuhtautumistaan ja tarvettaan. Esimerkkinä blokit. Ne eivät kohtaa samanlaista käyttöä - esim. venytystä - kuin matot, joten ne kelpaavat hyvin. Matto taas, no se luultavasti hajoaa enemmässä käytössä. 

12 kommenttia:

  1. Yritin itsekin ehtiä noiden blokkien perässä Lidliin, mutta ne olivat Helsingissä jo kaikki menneet, kun pääsin apajille, harmi. Nappasin mukaan urheilurintsikat, ja niihin olen ollut tosi tyytyväinen. Mukavat ja nätit, ja todellakin edulliset.

    Minna / sunnuntaiaamu.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että mäkin olisin ne rintsikat niin mielelläni ostanut, olisi ollut tarve mutta vähissä olivat. No, ehkä meitä vielä onnistaa jos tulee uutta erää :D

      Kivaa päivää <3

      Poista
    2. Halpoja ja ainakin omaan käyttöön riittävän hyviä blokkeja on myös Tigerissa! Löysin alkuvuodesta omani kolmella eurolla, ja ainakin vielä viime viikolla niitä näytti tuolla lähi-Tigerissa olevan. :)

      www.itsselja.com

      Poista
    3. Okei! No siellähän nyt kaikkea on :) Ja todella hyvä hinta!

      Poista
  2. Vuosien varrella on tullut ostettua aika paljon lidlin eri urheiluvaatteita ja pakko sanoa, että liian monen matsku plörähtää ensimmäisten pesujen jälkeen. Pikkuhiljaa on alkanut oppimaan jo mitkä lidlin matskut kiertää kaukaa, sitten on muutama tosi helmi tuote jota on tullut käytettyä jo vuosia. Ostin jooga mallistosta muutamat rintsikat ja ne ovat olleet ihan kivat. Vaikeinta on ehkä löytää oma kokonsa, sillä lidlin malliston koot ovat aika reiluja. Kaiken kaikkiaan halvalla ei aina voi saada hyvää, mutta joskus voi käydä tuuri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Se on kurjaa :/ Mä en ole vielä pessyt näitä joten en tiedä miten käy. Ja totta. Koot ovat vähän reiluja.

      Poista
  3. Jotku jutut Lidlissä on ihan huippuja mutta myös niitä maanantaiversioitakin on. Mies osti meille L.n valkosipulinpuristimen ja vitsi että se on hyvä 🤗🤗🤗🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi mä tarttisin kans puristimen. Rrrrakastan valkosipulia ♡

      Poista
  4. Itse ostin ne toiset trikoot, eli mustat, joissa kirjava vyötärönauha. Todella mukavat päällä! En käy joogasaleilla vaan joogailen yogaian tahtiin kotona, joten ihan sama vaikka näkyisikin läpi. :D Ja hei, ostin muuten myös nuo ko trikoot, jotka sullakin vilkkuu kuvissa. Nämä toiset mustat paljon mukavammat päällä kuin nuo harmaat. tuo kangas on liian karheaa mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ehkä nähnytkän sellaisia trikoita. Laarit oli aika tyhjinä kyllä, eikä meidän kauppaan ehkä ihan kaikkea tullutkaan. Haha! Joo kotona mäkin näissä trikoissani jumppaan. Säästän muut sitten niille kerroille kun menen julkiselle paikalle ;)

      Poista
  5. Mulla on lidlistä juurikin "kerrastotarkoitukseen" ostettu pitkähihainen urheilupaita ja se on kyllä kestänyt käyttöä ja ajanut asiansa jo useamman vuoden ajan. Pirun ruma se vaan on, mutta eipä sillä sillon väliä ole, jos sen kätkee lenkin ajaksi takin alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei onpa kiva kuulla, että on kestänyt käyttöä. Ja useampi vuosi noin kovaa käyttöä vaatteelle on jo tosi hyvin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!