maanantai 29. toukokuuta 2017

Kun tieto ei saavuta sydäntä

On ollut vähän raskasta. Sen tietää tietää siitä, että tyyppi joka selvittää eteen tulevat ongelmat analysoimalla ne tarkasti joka puolelta, ja elää ajatellakseen, ei jaksa ajatella. Kun ajatuskin ajatuksesta uuvuttaa.

Iltalenkillä se painaa katseen asfalttiin, jotta ympäristön virikkeet eivät saisi ajatuksia laukkaamaan. Se keskittyy tunteeseen, kun askel osuu maahan. Syö leivän silmät kiinni samasta syystä, ja nauttii liian kovasta löylystä, joka saa ihon kihelmöimään. Se on tunne, joka on helppo tuntea.

Vastaan on tullut tilanne, joka ei ratkea ajattelulla. Pitäisi vain osata tuntea, ja olla läsnä tietoisesti. Ymmärtää tapahtunut, joka ei tunnu todelliselta.

Rakkaan isoäidin kuolema tuli odotetusti, mutta kuitenkin niin yllättäen. Vastahan me puhuimme. Sovimme, että menen katsomaan uutta happilaitetta, jonka hän oli juuri saanut. Laitteen avulla pääsisi käymään ulkonakin. Me työntäisimme mummua pyörätuolissa, ja nauttisimme kesäisestä päivästä.

Miten niin mummua ei ole enää?

Luin jostain, että itselleen pitäisi nyt ymmärtää antaa aikaa. Kuulemma surun tunne ei tule aina heti, ja on normaalia, että asia ei tunnu todelliselta.

Ei se tunnu. Järki sanoo, että näin on, mutta tieto ei saavuta sydäntä.


torstai 25. toukokuuta 2017

Ihmiskoe: Liikunnan avulla eroon särkylääkkeistä ja parempaa elämänlaatua

Hei tyyppit! Näin helatorstain kunniaksi olisi tiedossa loistavia uutisia kaikille kipulääkkeitä popsiville, tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiville.

Niinhän se menee, että särkylääkkeet eivät paranna, niillä hoidetaan vain oireita. Lääketeollisuus tienaa aikamoisia summia, kun kipuja potevat syövät lääkkeitä, jopa päivittäin. Fysioterapian avulla sen sijaan voitaisiin puuttua säryn varsinaiseen aiheuttajaan, ja sitä kautta päästä ulos lääkekierteestä.

Näin ajatteli viime syksynä Fysioterapiaketju Auron omistaja Panu Kuusisto, ja lähti etsimään vapaaehtoisia särkylääkkeiden käyttäjiä ihmiskokeeseen.

100 särkylääkkeiden suurkäyttäjää, suurin osa parhaassa työiässä olevia suomalaisia, joilla oli ollut jo pidempään tuki- ja liikuntaelinvaivoja, osallistui kokeeseen. Tulokset olivat hienot.

Kolmen kuukauden jälkeen 75 % kokeeseen osallistuneista lopetti särkylääkkeiden käytön kokonaan, tai vähensi lääkkeiden käyttöä merkittävästi. Mikä hienointa, kokeeseen osallistuvat kokivat elämänlaatunsa parantuneen rutkasti.

Onhan se hieno tunne, kun on kivuista ja lääkkeistä vapaa

ETÄHARJOITTELULLA ON SUURI MERKITYS

Koe kesti kolme kuukautta. Ensimmäisen kuukauden aikana kokeeseen osallistuvat kävivät fysioterapeutin vastaanotolla neljä kertaa. 

- Olennaista on ollut, että osallistujat on saatu sitoutettua omatoimiseen harjoitteluun. Ilman sitä vanhat vaivat olisivat pian palanneet, toteaa Jukka Pekka Kouri, fysiatrian erikoislääkäri, jonka erityisosaamista on kivun hoito, tuki- ja liikuntaelinongelmat sekä kuntoutus.

Fysioterapiajakson jälkeen kokeeseen osallistuneet suorittivat etäohjattua harjoittelua iCoach-etävalmennusohjelman avulla kotona, seuraavien kahden kuukauden ajan. 

Kouri toivoo, että tuloksilla olisi vaikutusta hoitotottumuksiin. 

-Tuki- ja liikuntaelinsairaudet maksavat meille kolme miljardia euroa vuodessa. Eikä niiden syytä poisteta pillereillä. Pelkään, että kuntoutus jää Sote-suunnitelmissa muiden asioiden jalkoihin.


Jos sinusta tuntuu, että kaipaat jeesiä vaivoihisi, kipin kapin varaamaan aikaa fysioterapeutille. Voit myös aloittaa lukemalla tämän aikaisemman juttuni: Apu kankealle tai kipeälle selälle.

Lisätietoa: www.auron.fi

Lue myös

Kivuttomaksi fysioterapian avulla - hae mukaan ilmaiseen testiryhmään

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Rauma oli niin ihana, että voisin vaikka muuttaa sinne

En voi vastustaa Koiramäkimäisiä maisemia ja taloja. Ehkä siksi olen ihastunut Rauman vanhaan kaupunkiin. Raikas saaristo jylhine majakoineen ei toki ollut pöllömpi sekään. Tässä onkin kaksi kovaa perustetta, miksi tämän kesän reissukohteeksi kannattaa valita Rauma.

Raumalta oman palasensa löytää niin kaltaiseni historia- ja luontomatkafriikki, kuin käsityö- ja taideihminenkin, ravintola- ja kahvilakokemusten etsijästä puhumattakaan. Jos sinä satut kuulumaan viimeksi mainittuun ryhmään, niin tiedoksi vaan, että Rauman perinneruoka on lapskoussi, eli pitkään kypsennettyä mureaa lihaa, juureksia ja mausteita.


Kaikki näyttää pökerryttävän suloiselta. Vaaleansinisen, vanhan puutalon ikkunoita koristaa valkoiset pitsiverhot - jotka tietenkin epäilen olevan asukkaan nypläämät, pitsikaupungissa kun ollaan - ja suloista mukulakivikatua ympäröi kaikissa pastellinväreissä kylpevät puutalot.

Niiden uusrenessanssityyliset koristeelliset yksityiskohdat saavat huokaamaan ihastuksesta, ja miettimään miksi nykyisin tällaisia asioita ei enää arvosteta rakennusalalla. Paitsi täällä Raumalla, jonka julkisivusta onneksi on pidetty viime aikoina hyvää huolta.

Vanhan Rauman julkisivuja on kunnostettu viime vuosien aikana, ja kunnostetaan edelleen. Se näkyy kauniissa rakennuksissa.

Matkan jatkuessa vastaan tulee kyltti, joka mainostaa raumalaista kesäklassikkoa, Kontion Wanhan Rauman Kahvilan vastapaistettua vaniljamunkkia. Kahvihammas kolottaakin jo, joten astelemme keltaisen ja valkoisen talon välistä aukeavalle sisäpihalle.

Sieltä löytyy kesäparatiisi! Kauniin puisen terassialueen yläpuolella risteilee puutarhavaloja, ja niiden keskellä seisoo puu. Kirkkaan punaiset pelargoniat kukkivat rottinkisissa parvekelaatikoissa, ja ihmisten hyväntuulinen rupattelu saa lämmön läikehtimään rinnassa. Päädyn melkein nirvanan kaltaiseen tilaan, kun puraisen täydellisen tuoretta sokerimunkkia. Mutta sitten onkin sännättävä samoille apajille tunkevaa ampiaista karkuun!


Testasimme me Cafe Salinkin, joka sijaitsee Vanhan Rauman kauppatorin laidalla. Terassilla oli mukava siemailla viileää juomaa ja ihailla barokkityyppistä Vanhaa Raatihuonetta. Se on rakennettu vuonna 1776, ja toimii nykyisin museona.

Toiselta puolelta toria, Kauppakadulta, löytyy Toripöllö. Idyllinen Pubi, joka omien sanojensa mukaan tarjoaa karaokea joka päivä, ja lisäksi viikonloppuisin discoa ja tanssia 04:ään. Me tyydyimme vain yksiin huurteisiin terassilla, joka oli viihtyisä ja rauhallinen tuona kesäisenä arkipäivänä.


Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen Raumasta? Minä yhdistän paikkaan silmänräpäyksessä pitsin ja pitsiviikot. Pitsinnypläys onkin täällä vanha perinne - raumalla on nyplätty ainakin 1700-luvun puolivälistä saakka - joten kun pitsikaupungissa kerran ollaan, on tietenkin tutustuttava vanhaan perinteeseen. Pian löysimmekin itsemme Pits-Priiasta, pitsikaupasta jossa nyplääjä oli työssään.

Monimutkaisen näköistä, mutta jälki on hienoa, toteamme ja päätämme hankkia täältä synttärituliaisen miehen äidille, joka on kovan luokan käsityöihminen. 


MERELLINEN RAUMA TARJOILEE PARASTAAN

Aurinko siivilöityy puiden lomasta, kun vielä vähän unisen oloinen nainen avaa teltan vetoketkun ja kömpii ulos päivänvaloon. Kirkkaan vihreät, siniset, keltaiset ja oranssit puiset aurinkotuolit odottelevat jo hiekkarannan paraatipaikalla auringonpalvojia, jotka vielä ovat aamutoimiensa parissa.

Me sen sijaan olemme jo virkeinä liikkeellä. Jätimme auton Poroholman leirintäalueen parkkipaikalle, ja lähdimme etsimään lipunmyyntikojua. Olemme aikeissa lähteä pienelle meriseikkailulle Rauman saaristoon. Vierailemme Kuuskajaskarissa sekä Kylmäpihlajan majakkasaarella.


Vesibussin lähtöpaikka sijaitsee Lomakeskus Poroholmassa. Alue saa minut välittömästi nostalgisiin tunnelmiin. Kerron auliisti miehelleni karavaanarielämästä, jota elin lapsena. Vanhempani olivat innokkaita matkailijoita. Sininen Volvomme veti monet kerrat perässään asuntovaunua joko pitkin eurooppaa tai kotimaan reittejä.

Tunsin oloni Poroholman leirintäalueella kotoisaksi. Ehkä siksi, että parhaat lapsuusmuistoni liittyvät leirintäalueille.

Tuuli pörröttää hiukset ja saa naurun hersymään kevyesti, kun vene matkaa ensimmäiseen kohteeseen. Puolen tunnin kuluttua Kuuskajaskarin loma- ja linnakesaari häämöttää edessä. Näen ensimmäisenä punamultaisia rakennuksia joista yksi, kauimmainen on Kahvila Wanha Kasarmi.


Koska Kuuskajaskari on entinen linnakesaari, on armeijan tunnelmat helposti havaittavissa. Patikoimme saaren ympäri Kuuskajaskari-polkua pitkin, ja näimme ainakin rannikkotykin sekä merivalvontatornin. Korkean paikan kammoani hoidatin torniin kiipeämisen lisäksi hyppelemällä vaikuttavien juoksuhautojen yli. Ne veivät ajatukset historian pariin, kun pohdin miltä elämä juoksuhaudoissa on mahtanut tuntua.

Juoksuhaudat saavat sammaloitua ja metsittyä nyt rauhassa, saari on nimittäin matkailukäytössä. Istuskellessani nuotiopaikalla merenrannalla, leikittelin ajatuksella, josko joskus vuokraisi jonkun saaren lomahuoneistoista. Miltähän mahtaisi tuntua viikon lammasloma, jolloin saisi hoitaa ja paimentaa lampaita tällä saarella!


Ohhoh, nyt tuoksuu meri, totean kun loikkaan vesibussin kyydistä Kylmäpihlajan majakkasaaren rantakalliolle. Mojovat leväkasvustot saavat satama-alueen vieressä olevan lahdelman tuoksahtamaan voimakkaasti.

Olemme seuraavassa kohteessamme. Edessä kohoaa avomeren tuntumassa sijaitseva, vuonna 1953 valmistunut Kylmäpihlajan majakka. Kesäisin saarella asusteleva opas saattelee meidät ja muut saaren ja majakan historiasta kiinnostuneet kohti rakennusta, ja sen ylintä tasannetta. Pikkuruinen kyykäärmeenpoikanen väistää joukkoamme, ja saa aikaan levotonta liikehdintää seurueessamme.

Kuulemme oppaalta mielenkiinoista tarinaa, ja näyttääpä hän meille kallioon hakatun Ruotsin veromerkinkin. Se olisi taatusti jäänyt huomaamatta jos ei tietäisi mitä etsii.

Majakassa on hulppeiden näkymien lisäksi ravintola, ja alakerrasta löytyy kappeli. Istahdamme kappelin penkille kuuntelemaan surullista kertomusta laivoista, jotka ovat uponneet lähistöllä.


Olen haaveillut yöpymisestä majakassa. Tässä majakassa se olisi mahdollista, rakennus kun on nykyisin hotelli- ja ravintolakäytössä. Huoneita on 13 kappaletta, ja osaan huoneista on mahdollista saada majoitus myös koiralle.

Entä miltä kuulostaisi häät meren äärellä majakkasaarella, ja yöpyminen huoneessa, jossa on ikkunat neljään ilmansuuntaan? Tahdon. No, naimisiin toki olen jo mennyt, mutta ehkä voisimme viettää kymmenettä hääpäiväämme Kylmäpihlajan majakkasaarella? Siihen ei ole enää kuin kuusi vuotta.


MITEN SINNE  RAUMALLE OIKEIN PÄÄSEE?

Meidän kahden hengen matkaseurueemme hurruutteli henkilöautolla kolmisen tuntia Turengista Raumalle yhden pysähdyksen taktiikalla. Takaisin tultiinkin sitten maisemareittiä Kustavin kautta. Siinä meni pidemmän aikaa, mutta maisemat olivat hienot.

Helsingistä matkaa kertyy 240 kilometriä ja Tampereelta 140 kilometriä. Bussillakin pääsee helposti ainakin Porista, Turusta, Tampereelta ja Helsingistä.

Ja hei, Raumalla pysäköinti on maksutonta!


Lue myös

reissutarinani Porvoosta(klik) sekä fiiliksiä kesäisestä Hangosta(klik), ja tyttöjenreissusta Helsingissä(klik)!

Tsekkaa myös Niinan(klik) reissufiilikset Rauman vanhasta kaupungista. Luvassa ainakin ravintola- ja putiikkivinkki!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Pian on hyvästien ja uusien alkujen aika

Se tuntuu kevyenä kuplintana koko kropassa. Erityisesti vatsassa ja sormenpäissä. Se tunne on ilo, johon sekoittuu häivähdys jännitystä, ja joka houkuttelee hypähtelemään innokkaan pikkulapsen lailla.

Olen tekemässä jotain aidosti oman näköistä nyt, kun työstän uutta sivustoani. Tämä blogi ei ole ollut sellainen. Ei siitäkään huolimatta, että nimen- ja teeman pääpainon vaihtuessa olenkin kokenut ajoittain ihania inspiraation hetkiä, jolloin fiilis on päässyt melko lähelle tätä.

Kuitenkin, nyt alkaa olla aika sanoa heipat niin entiselle elämänvaiheelle kuin entiselle minullekin. Ja samalla tälle blogille. En ole enää samanlainen kuin silloin, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Siksi tuntuisi väärältä jatkaa tämän parissa. Uskon, että on hyvä opetella päästämään irti vanhasta silloin, kun se ei enää palvele. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta.


Kun aloitin bloggaajana, jouduin kutsumaan itseäni pessimistiksi. Nyt voin onneksi kuvailla itseäni optimistiksi.

Silloin ennen olin myös perfektionisti. Nyt olen armollisempi, vaikka tässä on edelleen työsarkaa.

Olin vihainen, ja aika usein onneton. Nyt elämänilo on läsnä.

Olin silloin pinnallisempi. Nyt haluan keskittyä syvempiin vesiin.

Silloin kulutin enemmän kuin nyt.

Olin epävarma. Nyt tunnen itseni paremmin.

Silloin olin intohimoinen lihansyöjä. Nyt syön lihaa vain erityistapauksissa.

Kulutin valtavasti sokeria ja vehnää. Nyt välttelen niitä parhaan taitoni mukaisesti.

Silloin käytin lääkkeitä hoitamaan mielialaani sekä selkäkipujani, ja söin hormoneja e-pillereiden muodossa. Nyt hoidan lääkkeillä vain tuskallisimpia kuukautiskipuja.

Olin jäykkä. Nyt olen notkeampi.

Kärsin kroonisista uniongelmista. Nyt nukun yöni paremmin.

Silloin olin tasapainottomampi. Tänään olen tasapainoisempi.

Jos silloin halusin kirjoittaa pääasiassa muodista, niin tänäpäivänä vaatemuoti ei keiku enää kiinnostuksenkohteideni top 5-listalla.

Vaatteet - varsinkin mukavat, nätit ja käytännölliset - kiinnostavat toki kyllä.  Kyllähän ihminen tarvitsee vaatteiden tarjoamaa suojaa. Mutta aihe ei enää kosketa siinä määrin, että viitsisin käyttää puolet päivästäni tulevan sesongin vaatemuotia tutkiessani.

Nykyisin puoli päivää saattaa kulua kuin siivillä lukiessani hyvinvointi- tai tiedekirjallisuutta. Tai vaikka unelmaoppaita. Nyt luvussa on Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa. Voisin ahmia opuksen kerralla, mutta haluan säästellä sitä samaan tapaan, kuin säästelisin voipullan keskustankin viimeiseksi, ja nakertelisin hitaasti nautiskellen reunoja.
Tilasin juuri käyntikortit uutta blogiani silmällä pitäen. Niissä on tietenkin mukana myös ihana logoni, joka kuvastaa kompassia, suunnan etsimistä ja tasapainoa. Logon piirsi Noora. Taitava mimmi Curiouser&Curiouser -blogin takaa.

UUDEN BLOGIN TEEMAT 

Uusi blogini muodostuu minulle tärkeästä aihealueesta. Hyvinvoinnista, joka nielaisee sisäänsä yllättävän paljon erilaisia teemoja treenaamisesta aina mielen kehitykseen, ja matkustamisesta oman kodin laittamiseen. Koska onhan kodin oltava miellyttävä turvasatama. Se paikka, jossa viimeistään pitäisi saada olla ihan auki, jotta voi taas palautua.

Joku voisi ihmetellä, miten matkailu istuu hyvinvointiteeman alle. Hyvin, vastaan epäröimättä. Minä olen löytänyt hyvinvointini yhden tärkeän palasen matkailun kautta. Se alkoi siitä, kun huomasin nukkuvani reissussa, vaikka kärsinkin silloin kroonisista univaikeuksista.

Matkailulla on myös maailmaa avartava vaikutus. Minun kohdallani se on tarkoittanut mielen laajentumista, kun  huomasin konkreettisesti, että on paljon enemmänkin kuin pienen yksilön elämä jumahtaneessa, ahtaassa piirissä.

Jossain tuolla Filippiinien saaristossa pienet lapset edelleen nukkuvat veneiden alla, ja se yksi vanha rouva, joka kävi manaamassa minut paikallisbussissa, kulkee ehkä tänäänkin torille vihanneksia ostamaan. Tansaniassa köyhät lapset pelaavat onnesta hihkuen jalkapalloa, kun HongKongin Victoria Peakille matkaa taas junalasteittain turisteja upeaa kaupunkimaisemaa ihailemaan.
On erilaisia tapoja tehdä asioita. On erilaisia elämiä ja elämänasenteita, uskomuksia, välineitä, ympäristöjä, lämpötiloja ja ihmisiä. Jokainen matkakohde on jättänyt jäljen ja muuttanut minua vähän.

Uusi blogini, hyvinvointia, liikuntaa, ravitsemusta, mielen kehittymistä, matkailua ja ihanaa, ihmeellistä elämää yhdistävä Anna-Maria K on pientä viilausta vailla valmis.

Vinkkaan sinulle täällä, Facebookissa sekä Instagramissa, kun www.anna-mariak.com on auki. Nähdään siihen saakka vielä täällä Peace&Stylen puolella.

Iloa päivääsi ♥

maanantai 15. toukokuuta 2017

5 syytä, miksi oikeista kukista valmistettu seppele on kesän paras asuste

Yhteistyössä Kaisan Kukan kanssa

Tiedätkö mikä on tämän kesän kaunein asuste niin morsiammille (miksipä ei tietenkin myös morsiusneidoille ja häävieraillekin) kuin musiikinnälkäisille kesähipeillekin, joita festarijuhlijoiksikin kutsutaan?

Se on tietenkin oikeista kukista tehty seppele. Tästä postauksesta löydät viisi syytä miksi näin on.


1. Oikeista kukista kokoon kyhätty taideteos ei ole ikuinen - onneksi, tänä kulutusjuhlan aikakautena - eikä se siksi päädy jätekasojen päälle lojumaan.

2. Viher- ja huonekasvit sekä kukat luovat ympärilleen rentoutta sekä luovuutta.

3. Seppeleellä voi korostaa persoonaansa monin erin tavoin. Klassisin on tietysti herkän boheemi tyyli, mutta kukkaseppeleen avulla voi välittää myös räiskyvämpää persoonaa.

Roomalainen sotapäällikkö Julius Caesar käytti laakerista valmistettua seppelettä tuodakseen esiin mahtiaan. Tosin, hän peitteli seppeleen avulla näppärästi myös alkavaa kaljuaan.

4. Tuet yrittäjää, kun hankit seppeleen oman kyläsi/kaupunkisi kukkakaupasta.

5. Oikeat kukat nyt vaan ovat kauniita - kauniimpia kuin muoviset - ja ne tuovat luonnon vähän lähemmäs.

- Luonto ja kasvit kuuluvat ihmisen menneisyyteen ja oleskelu sellaisessa ympäristössä rauhoittaa, miettii Turun Mielenterveysyhdistys ITU ry:n toiminnanjohtaja Samuli Lintula Yle Uutisissa.

Ehkä voimme saavuttaa ainakin osittain samankaltaisen rauhan tunteen myös seppeleen avulla. Ei pöllömpi apukeino, vaikka morsiammelle, joka tietää jännittävänsä häissään.


Bonus: Seppele sopii erinomaisesti myös talven juhliin. Kukkakaupat kun ovat ihania kukkia vääränään, vaikka lumi peittäisikin niityt ja kukkapenkit.

Nämä postauksen upeat seppeleet olen saanut Hämeenlinnalaisesta kukkakaupasta, Kaisan Kukasta. Ne ovat kukkataiteilija ja floristi Päivi Lehden käsialaa. Päivi on muuten palkittu kukkataiteilija(klik), että vink vink vain, jos etsit osaavaa tekijää. 

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Se tunne kun

...stressin vuoksi olet purrut hampaitasi yöllä yhteen, ja sun leuat jäävät jumiin kun syöt aamupalaa.

...saat itsesi raahautumaan töihin vaikka olet ihan uupunut, ja kuulet ensimmäisenä, että iltavuorosta puuttuu yksi työntekijä ja huomisesta aamuvuorosta toinen.

...yrität yhdessä illassa lukea ja sisäistää koko pääsykoealueen, kun et aiemmin ole ehtinyt.

...huomaat, että toisen koulun pääsykoekirjan palautus on tänään, ja olet lukenut siitä 48 sivua.

...tajuat unohtaneesi, ettet oikeasti ole edes voinut satsata näihin tuleviin pääsykokeisiin kunnolla, koska olet tavoitellut aivan eri asiaa viimeiset vuodet, mutta yritit silti satsata kuin kunnon perfektionisti konsanaan.

...sinulle kuvaillaan täydellinen hoitoalan ammattilainen, sellainen, joka sinäkin haluaisit olla mutta et olosuhteiden vuoksi voi.

...erittäin inspiroivan viikonlopun jälkeen istut keittiönpöydän ääressä, ja itkeä vollotat turhautumista, väsymystä ja selkäkipua.

...luet blogikollegan stressipäivityksen ja saat vertaistukea.

...tapaat ihmisen, jonka kanssa synkkaa niin täydellisesti, että unohdat teidän tapaavan vasta ehkä kolmatta kertaa ♡ Jenny ja Mippi, tämä oli teille.


...tietyt asiat vaan yllättäen tipahtavat eteen, ja alkavat järjestyä puoliksi itsestään ja tunnet olosi sen vuoksi järjettömän hyväksi.

...tajuat kuinka paljon raha määrää, ja kuinka paljon se ärsyttää. Että rahan vuoksi et voi tehdä työtäsi niin kuin se kuuluisi, ja uuvut siihen, mutta olet silti pakotettu tekemään sitä. Koska raha.

...mietit, että minkä huoneen lattiat pesisit seuraavaksi, ja hoksaat, että koko talo on jo siivottu. Eikä se tuntunut edes vastenmieliseltä!

...heräät siihen, kun sun rakas ojentaa aamuisen kahvimukillisen ja alkaa heti pohtia ääneen seuraavan reissun lentolippujen hankintaa. Ehkä paras tapa aloittaa uusi päivä.

...leffailtaa viettäessäsi määrittelet ainoaksi valintakriteeriksi sen, ettei leffa olisi ihan mahdottoman typerä, ja sitten tajuat katsovasi älytöntä, sovinistista sontaa, joka pilkkaa naisia ja homoja, ja ehkä jotenkin kömpelösti yrittää pilkata myös miehiä (Voitte suudella sulhasta).

...teet elämäsi ensimmäisiä, useita täyskaatoja keilaradalla.

...kerrot läheisellesi tehneesi useita täyskaatoja keilaradalla edellisenä iltana, ja hän vitsailee, kuinka se on mahdollista.

...syöt kevään ensimmäisen terassilounaan omalla terassilla auringonpaisteessa, kymmenien lintujen laulaessa ympärillä ja tajuat, että kaikki on just nyt tosi hyvin.

torstai 4. toukokuuta 2017

Nostalginen tyyli kolahtaa tähän hippiin

Yhteistyössä Instrumentariumin kanssa 

Viime vuodet ovat tuoneet tullessaan kaikenalaista. Iloa, itkuja ja mielipahaa, onnistumisia, takapakkeja sekä ihmisenä kasvua. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että olen saanut mahdollisuuden kehittyä ehjemmäksi. Sama on puolihuolimattomasti tapahtunut myös tyylilleni.

Minun ei enää tarvitse pyrkiä tuomaan vaatteilla esiin persoonaani, joka oikeastaan oli vähintäänkin yhtä repaleinen kuin pukeutumistyylinikin. Tänä päivänä haluan panostaa helppouteen ja mukavuuteen. Ei tarvitse yrittää olla jotain väkisin.

On silti yksi tyyli, joka saa minut takuuvarmasti aina innostumaan. 70-luvun tyyli pursuaa  kauniita luonnonläheisiä materiaaleja, ja sen sävymaailma kiinnostaa sisäistä hippiäni. Enkä voi olla ihastelematta hapsuja, tai maahan saakka laskeutuvia hameenhelmoja. Aurinkolaseissa suuret tai vaihtoehtoisesti pyöreät kiinnostavat. 

Ehkä juuri siksi nappasin bloggaajien inspiraatiopäivässä käsiini Instrumentariumin pisteeltä ruskeat, muotolinjaltaan pyöreät lasit Heritage merkiltä. Sitten löysin itseni hassuttelemasta yhdessä Ilonan, Senjan sekä Nessan kanssa kameran edestä.

En ehkä kestä miten ihanalta Ilona näyttää sihteerilookissaan, vanhanaikainen puhelin käsissään Sanni Riihimäen ottamassa valokuvassa

Meillä kaikilla on ylläolevassa kuvassa nostalgiaa henkivästä Spactacles of time –mallistosta valitut silmä- tai aurinkolasit. Italiassa valmistettu mallisto on hakenut inspiraatiota menneltä vuosikymmeniltä, ja sekös jos jokin sai minut kiinnostumaan. Jos sinua kiinnostaa, tsekkaa Instrumentariumin sivuilta (klik) koko Heritagen valikoima. 


Ja jos sinua kiinnostaa trendit tai klassikot - niin vaatteissa kuin laseissakin - kurkista Instrumentariumin TrendWalk-sivulle. 



Nämä ihanat naiset tässä, Anna-Maria Secret Wardrobe-blogista ja Saara Rööperin rouva-blogin takaa, ovat klassikkoainesta isolla Koolla upeissa kehyksissään

Onko sulla joku tietty aikakausi, joka tyylillisesti kolahtaa?

Torpan tyttö-blogin Ilona nappasi kuvan minusta, sekä yhteiskuvan Saarasta ja Anna-Mariasta. Kiitos!

maanantai 1. toukokuuta 2017

Luopuisko humalasta? Antijuoppohullun päiväkirja osa 2, Vappu edition

Ahh Vappu. Loistavan tekosyyn ryyppäämiselle, rellestämiselle ja nakkien ylensyönnille antava juhla on taas täällä. Just hyvä sauma jutella omasta alkoholinkäytöstä.

Viime aikoina - samalla kun olen käynyt läpi identiteettikriisiä, ja saanut mahdollisuuden tutustua oikeaan minuun - olen kiinnittänyt erityisen paljon huomiota alkoholinkäyttööni. Olen miettinyt miksi käytän alkoholia, onko se tarpeellista, juonko koska haluan vai koska se on niin sanotusti normaalia. Ja mikä tärkeintä, miksi haluaisin tai en haluaisi olla humalassa.

Minua häiritsee, kuinka itsestäänselvänä alkoholin juomista humalanhakuisesti pidetään. Hän kuka kieltäytyy, on tylsä ja mummomainen. Sama toistuu baarikäyttäytymisessä.


Vain ne ankeat tyypit menevät nukkumaan, kun hyvät tyypit kreisibailaavat aamuun saakka. 



Juttelin vähän aikaa sitten työkaverin kanssa alkoholinkäytöstä, kun hän mainitsi olevansa lähdössä viettämään kosteaa viikonloppua. Ei kuulemma käy usein, mutta kun lähtee, niin onhan sitä märkää otettava.

Minäkin olin lähdössä tuona samana viikonloppuna tapahtumaan, jossa tiesin alkoholitarjoilun olevan runsas. Tiedossa olisi myös iltabileet. Kerroin työkaverilleni, että en juuri enää ota alkoholia humalanhakuisesti, koska en pidä itsestäni kännissä.

- Ei kai kukaan oikeasti pidä, mutta mitä sitten, työkaveri mietti.

Jotkut kai kokevat saavansa alkoholista rohkeutta tai kykyä heittäytyä, mutta minulla on toisin. En pidä kännikäyttäytymisestäni. Bileiltaa seuraa järkyttäävä morkkis. Yleensä se tunne hautaa alleen jopa krapulan aiheuttaman fyysisen pahanolon tunteen.

Työkaverini naurahti, että mahdan sitten mokailla oikein huolella, jos olo on niin paha. 


Mutta ei. Siitä ei ole kyse. En enää nykyisin mokaile tekemällä harkitsemattomia tekoja (paitsi ärsyttävä tapani tarjota kierroksia koko porukalle ja yksinkertaisesti juoda liikaa, lukeutuu tähän). Enkä harjoita syrjähyppyjä tai mitään muutakaan hullua, mutta siitä huolimatta morkkiksen tunne on voimakas ja hyvin epämiellyttävä. En pidä itsestäni humalassa, koska en koe olevani oma itseni silloin.


Olen yrittänyt viettää iltaa selvinpäin muiden ollessa humalassa, mutta silloin minua vaivaa toisten käyttäytyminen. Kännisten omituinen, epälooginen, agressiivinen, hyökkäävä tai kiusallinen käyttäytyminen on häiritsevää. En koe oloani vahvasti humalaisten ihmisten seurassa hyväksi. Oikeastaan, jurrissa olevissa ihmisissä on jotain pelottavaa.

Ehkä se on juuri se, että henkilö ei ole oma itsensä kun hän on alkoholin vaikutuksen alainen. 


Voimme siis vain miettiä, mitä fiiliksiä pieni lapsi käy läpi vanhempiensa ollessa tuiterissa, kun aikuinenkin voi tuntea näin.

En ole vannonut nenänvalkaisuvalaa, enkä vietä tarkoituksellista tipatontakaan. Juon jos haluan, ja jos en halua, en juo. Simppeliä.

Viime aikoina humalat ovat jääneet väliin, mutta saunaoluita olen harvakseltaan harrastanut. Thaimaassa maistelin muutaman yksittäisen drinksun, ja bloggaajille suunnatussa ammattilaispäivässä nautin vettä - vaikka tervetuloskumpan melkein otinkin käsiini vanhasta tottumuksesta. Viime viikon business festivaalissa alkoholin määrä jäi kahteen rommidrinkkikulaukseen.

Makunsa puolesta juoma olisi uponnut, mutta huomasin kuitenkin kyseenalaistavani sen nauttimisen. Mitä seuraisi, jos hörppisin sen, ja mitä jos jättäisin juomatta? Jätin juomatta, skippasin iltabailut ja löysin itseni viettämästä myöhäisillan piknikkiä viihtyisästä hotellihuoneestani merimaisemaa ihaillen.

Aamulla heräsin virkeänä ja erittäin tyytyväisenä päätöksestäni. Samanlainen tyytyväisyyden tunne valtasi kroppani myös edellisenä viikonloppuna, kun skippasin bileet ja suuntasin krapulapitsan mutustamisen sijaan freshinä lenkille.

Elän aikaa,  jolloin opettelen tekemään vain aidosti oikealta tuntuvia asioita. Se tuntuu hyvältä. Olen sen itselleni velkaa.


P.s: The Blog Awards hakee ehdokkaita Suomen parhaiksi vaikuttajiksi. Mikäli olen vaikuttanut sinuun, olisin iloinen jos äänestäisit minua ehdolle  ♥ www.theblogawards.fi

Lue myös

Luopuisko humalasta? Antijuoppohullun päiväkirja, osa 1
Vapaa viinistä-kirja saa jättämään saunakaljat kaupanhyllylle